Sielunvihollisen pakkomielteenä on valehtelu. Se haluaa vääristää meidän käsityksemme ja luoda kielteisen kuvan lähimmäisestämme, ottaa pois meiltä toivon paremmasta huomisesta ja työntää meidät lopulta synkkyyden suohon. Huomaan joidenkin tuttujen kohdalla tapahtuneen kehitystä huonoon suuntaan - heistä on tullut vihaisia, alati tyytymättömiä, joka suuntaan nyrkkiä puivia ihmisiä. Meidän tulee nousta vastarintaan:
Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Jaak.4:7.
Jos emme saa kielteisyyttämme kuriin ja suosimme epäluuloja, epäluottamusta ja vihaa, silloin luomme paholaiselle otolliset olosuhteet. Teemme hänen työnsä helpoksi. Huonossa seurassa hyväkin ihminen voi alkaa puhua kielteiseen sävyyn, sillä ihmisten epäusko loihtii sellaista esiin. Tämähän perustuu yhteen Raamatun tärkeään ilmoitukseen:
Tapahtukoon teille niin kuin uskotte... Matt.9:29.
Jeesuskaan ei voinut vastustaa ihmisten epäuskon voimaa, vaan sanotaan: Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa. Matt.13:58.
Niinpä yritetään opetella uskoa. Ollaan myönteisiä, herätetään toivoa, rohkaistaan ihmisiä. Sain aiheen puhua tästä, koska epäonnistuin itse tänään. Annoin huonoa palautetta ja kaduin sitä sitten. Päätin kuitenkin, että Raamattu on totta, myös tässä sanassa:
Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.
Päätin siis, etten lannistu epäonnistumisestani, vaan jatkan sinnikästä yrittämistä. Suuntaan mieleni uudestaan, valitsen rohkaisemisen, päätän olla positiivinen, kiinnitän sydämeni hyvään tavoitteeseen: uskon rakentamiseen omassa ja toisten elämässä.
Tsemppiä sinullekin tässä simppelissä mutta niin oudon vaikeassa uskon harjoituksessa!
