tiistai 23. helmikuuta 2021

Jumalan lapsen ilo


Jumalan lapsen syntymä on usein täynnä riemua. Raskas synnintunto voi vaihtua hetkessä syvään pelastuksen iloon. Monet ovat sen ilon kokeneet, vaikka emme saa tehdä siitä mitään pelastuksen ehtoa.

Ilon säilyttäminen elämän tien matkalla on välillä vaikeaa, kun ihmiset ovat ilkeitä, puhuvat pahaa selän takana, juonivat maineemme mustaamiseksi. Työpaikalla voi esiintyä kiusaamista, joka raskauttaa mielen. Jos näissä koetuksissa emme saa tukea seurakunnasta, uskoamme koetellaan toden teolla. Ehkä sinua ei niin helpolla kukisteta, mutta sinun ilosi voi kadota. Jeesus puhui opetuslapsilleen ennen kärsimystään ja kuolemaansa tähän tapaan:

Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Joh.16:22.

Ilo on vahvaa tekoa, jos se perustuu ylösnousseen Vapahtajan tuntemiseen. Uskossamme säilyy ilo, kun saamme kokea, että Herra elää. Kun tiedämme sisimmässämme, että Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Hän ei muutu, hänen pelastuksensa on yhtä täydellinen kuin aina. Hän on uskollinen ja vie meidätkin perille, iloon jota kukaan ei enää horjuta.

Älkäämme siis luovuttako iloamme pois. Vaikka ihmiset ovat ilkeitä ja maailma purkaa vihaansa, me saamme iloita. Pelastuksen iloa ei voida meiltä ottaa pois, jos emme anna. Meillä on oikeus olla onnellisia uskossamme, riemuiten ylistää Herraa pahanakin päivänä.

Ilkeilijällä on tietysti oikeus mielipiteeseensä, mutta sinulla on oikeus olla välittämättä siitä. Ikävä ihminen voi olla sinulle tyly, mutta sinulla on oikeus olla siitä huolimatta onnellinen. Älä siis anna hankalan esimiehen viedä sinulta iloasi äläkä luovuta sitä pois, jos lapsesi rasittaa hermojasi. Älä välitä jos vihamiehesi puhuu sinusta pahaa, sillä ihmiset eivät päätä sinun kohtalostasi - Jumala päättää. Jos sinulla on kiusaus pillastua, ota iisisti ja säilytä elämänilosi. Tämä päivä olkoon sinulle armon päivä, ilon ja siunauksen päivä - Jumalan ylistämisen ja vahvan uskon päivä!

Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne. Neh.8:10.