lauantai 19. joulukuuta 2020

Lempeyttä peliin


Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. Juud.1:2.

Juudaksen kirje on ollut ainoita Raamatun kirjeitä, joita en ole lainannut. Ihan varta vasten siis otin yo. jakeen esille. Juudas oli luonnollisen syntymänsä kautta Jeesuksen veli. Samalla hän oli Jaakobin veli. Veljessarjaan kuuluivat myös Joosef ja Simon, joita ei mainita kuin kerran (Matt.13:55), ei myöskään Jeesuksen sisaria mainita nimeltä. Juudas oli kaiketi Jerusalemin seurakunnan kantavia voimia sen alkuaikoina. Juudaksen kirjeestä on jäänyt mieleen lähinnä tämä:

Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Juud.1:20-21.

Muu osa Juudaksen kirjeestä käsittelee lähinnä seurakunnan ongelmia. Kirjeen sävy on aika kiivas, suorastaan kiukkuinen, kun Juudas hyökkää seurakuntaan luikertaneita pahoja ihmisiä vastaan, joiden usko on kaikin tavoin kelvotonta. He ovat vilpillisiä ihmisiä, jotka eivät aidosti ole omaksuneet kristillistä uskoa ja sen arvoja. Vertailukohdiksi löytyvät niin Kain kuin Bileam ja tietysti Korah.

Nykyihmisen korvissa Juudaksen saarna on likimain vihapuhetta. On varmasti Jumalan tahto, että Juudaksen kirje kuuluu Raamatun kaanoniin, mutta eipä sen lukeminen paljon mielialaa kohota. Se sisältää aika synkkää ja tulikivenkatkuista tekstiä, joka on kai tarkoitettu varoitukseksi. Sisällössä on kahta sävyä, toisaalta "laupeus, rauha ja rakkaus", toisaalta "Herra rankaisee kaikki jumalattomia".

Kevennykseksi voisi sanoa, että harva Raamatun kirjoittaja on kuulostanut yhtä paljon helluntaisaarnaajalta! Tai lestadiolaiselta saarnamieheltä! Tai siltä suomalaiselta herätyspuhujalta, joka kokee, että ei mikään tee niin hyvää kuulijoille kuin nyrkin pöytään lyöminen, etenkin kun sitä oikein vihaisesti paukutetaan! Eikä mikään niin aja ihmistä parannukseen kuin ankara nuhdesaarna! "Pääsinpä kerrankin rokottamaan!" iloitsi jälkeenpäin eräskin juhlapuhuja, kun oli ensin oikein perusteellisesti haukkunut kuulijat.

Mistä oikein opimme tämän? Juudakseltako? Luultavasti kuulijoiden nuhteleminen ja tuomioilla pelottelu on vain vanha perinne ja kuuluu evankelistojen työkalupakkiin. Ihmiset pitää pelotella uskoon, jos ei ne muuten tule. Eräs saarnamies oli täynnä kiukkua ja purki sitä vaimonsa kuullen kotonaan. Vaimo kommentoi:

Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Fil.4:5.

Kyllä minäkin haluaisin tätä ohjetta noudattaa ja jättää ne vihapuheet ja nyrkin pöytään takomisen pois. Aina ei ihmisluonto kuitenkaan taivu olemaan Herralle kuuliainen ja lempeä. Olisi osattava olla armollinen myös itselleen. Mutta, rakkaat ystävät, harjoitellaan positiivista asennetta, lempeää suhtautumista, armon osoittamista. Siinä olisi jo hyviä aineksia sielujen voittamiseenkin, eikö vain?