torstai 17. syyskuuta 2020

Lopun alkua

Kun elämme tässä ajassa vuotta 2020, muutama raamatullisia mittasuhteita saanut asia nousee etualalle. Koronapandemia on pysäyttänyt totutun arjen, toivottavasti myös pysäyttänyt pohtimaan elämän tarkoitusta ja suhdetta Jumalaan. Ilmastomuutos on yksi niistä ongelmista, jotka häiritsevät mielenrauhaamme ja maapallon tulevaisuuden epävarmuus yleensäkin. Ihmiset kyselevät, tuhoutuuko maa, selviääkö ihmiskunta. Voimmeko pelastaa maapallon? Selviämmekö koronapandemiasta?

Huomaamme siis, että esiin on noussut suuri ja yleinen huolestuminen, mutta samalla se on saanut koomisiakin piirteitä. Jonkun teknokraatin pelastussuunnitelma sisältää ihmisten asuttamisen Mars-planeetalle. Toiset teknokraatit, jotka pelkäävät asteroidin iskeytymistä Maahan, miettivät saisiko sen maata uhkaavan mötikän räjäytettyä kappaleiksi ennen osumistaan Tellukselle. Mutkin kuin teknokraatit ovat liikkeellä. Greta Thunbergin resepti on politiikan muuttaminen ilmastomuutoksen vastaiseksi. Hän on vakuuttunut, että asia on ihmisten - nimenomaan poliitikkojen - käsissä.

Itse koen koomisena myös sen, että kukaan ei edes vihjaa, että olisi aika tehdä parannusta ja kääntyä Jumalan puoleen, anoa armoa ja muuttaa elämäntapansa kristilliseksi. Sama tilanne syntyvyyden laskun suhteen - vain Päivi Räsänen on julkisesti puhunut siitä, että ehkä vapaa aborttikin on asiaan vaikuttamassa ja se on täysin omissa käsissä oleva syy, johon voisimme vaikuttaa.

On nimittäin asioita joihin emme voi vaikuttaa suoraan. Jos jokin asia on Jumalan käsissä, silloin vain parannus, mielenmuutos ja Jumalan kunnioittaminen Luojana ja Pelastajana voi vaikuttaa asiaan välillisesti. Ilmasto on Raamatun mukaan asia, joka on Jumalan käsissä. Hän on uskonut ilmaston säätelyn enkelivalloille (jotka tietenkin toteuttavat hänen tahtoaan).

Tämän jälkeen näin neljä enkeliä, jotka seisoivat maan neljällä kulmalla ja pidättelivät maan neljää tuulta, ettei mikään niistä puhaltaisi yli maan ja meren eikä vasten ainoatakaan puuta. Ilm.7:1.

Ihmiskunta ei ole pilannut maailman ilmastoa käyttämällä fossiilisia polttoaineita - ensisijaisesti - vaan elämällä synnissä ja jumalattomuudessa. Jumala nimittäin odottaa, että me annamme hänelle sen aseman Luojana, joka hänelle kuuluu. Jos emme niin tee, vaan halveksimme häntä, seuraa luomakunnassa väistämättä huonoja asioita. Jospa alkaisimme jälleen lukea Raamattua, kuunnella Jumalaa ja hänen profeettojansa, uskoa Jeesukseen ja ryhtyä seuraamaan häntä - silloin Jumala kyllä kääntäisi jokaisen säätimen oikeaan asentoon ja siunaisi meitä, kuten entisinä aikoina. Mutta lopun aikana sellainen nöyrtyminen on harvinaista.

Mutta tällä kansalla on tottelematon ja kapinallinen sydän. Kaikki ovat luopuneet minusta ja lähteneet omille teilleen. Eivät he ajattele: "Me pelkäämme ja tottelemme Herraa, Jumalaamme. Hän antaa meille sateen oikeaan aikaan, niin kevätsateen kuin syyssateenkin. Hän huolehtii siitä, että sato kypsyy korjattavaksi joka vuosi ajallaan." Jer.5:23-24.

Lopun ajan ihmiset haluavat itse suunnitella pelastuksensa, vaikka Jumala on sen jo suunnitellut. Hänen suunnitelmallaan on nimikin: Jeesus Kristus! Joko nöyrrymme ottamaan vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen tai tuhoudumme.

Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 1.Piet.1:13.