Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. 2.Kor.4:1.
Aikoinaan Israelin kansa valloitti Luvattua maata Joosuan johdolla. Joosua kävi sotaväkensä kanssa taistelua niitä heimoja vastaan, jotka asuttivat Luvattua maata. Joosua oli voitollinen ja valtasi sotaväkensä voimalla laajoja alueita, koska Jumalan käsi oli hänen kanssaan.
Joosua sanoi heille: "Älkää pelätkö älkääkä lannistuko, olkaa rohkeat ja lujat, sillä näin Herra tekee kaikille teidän vihollisillenne, joita vastaan te taistelette." Joos.10:25.
Uuden liiton aikaan ei Jumalan valtakuntaa enää vallata miekan voimalla, vaan Jumalan sanan julistamisella ja evankeliumin voimalla. Käytetään sanan miekkaa sielujen voittamiseksi. Vastavoimat eivät ole pakanaheimoja, vaan henkivaltoja, joita epäuskoiset ihmiset edustavat. Vihollinen asuu myös sisällämme, sillä vanha luontomme - 'liha' - on sodassa henkeä vastaan. Taistelussa tulee kaatuneita ja haavoittuneita, kuten Joosuan aikaan, mutta uuden liiton aikaan kuoleman voimia kutsutaan ristiksi. Risti kuolettaa meissä asuvaa vanhaa luontoa. Se on hinta, joka pitää maksaa, jotta Jumalan valtakunta menee eteenpäin.
Paavali kuvaa tätä sotaa, jota käymme: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 1.Kor.4:8-10.
Se on kamppailua, jossa voitot ja tappiot vuorottelevat, toivo ja toivottomuus lyövät kättä, missä olemme joskus niskan päällä, joskus pahasti alakynnessä. Paavali pitää tätä Jumalan ihmisen normaalitilana. Hän korostaa, että meillä on niin tärkeä tehtävä evankeliumin asialla, että emme lannistu, emme menetä toivoamme, vaan jaksamme taistella, koska tulevaisuus on niin ihana:
Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti. 1.Kor.4:16-18.
Kunpa meillä olisi yhtä kirkas näky tulevaisuudestamme kuin Paavalilla. Näkymme kirkastuu sanan kautta, kun otamme sanan vastaan ja annamme sen painua sydämen sisimpään niin että se uskossa sulautuu meihin. Sillä tavoin uskomme kasvaa ja jaksamme olla toivorikkaita emmekä jää lannistumisen valtaan.
