Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Matt.7:2.
Tuomitseminen on tyhmintä huvia, mitä ihmiset harrastavat. Syyllistyn kyllä siihen itsekin. Tuomitseminenhan osaa kätkeytyä arvosteluun, ilkeisiin vihjauksiin, uskonnolliseen hurskauteen, besserwisser-asenteeseen, epäluuloon ja muuhun, mikä ei välttämättä kuulosta tuomitsemiselta. Yritän ottaa esimerkkejä omasta elämästäni tai muuten vaan läheltä nähdystä elämänmenosta.
Lukiolaisena harrastin valokuvausta ja valokuvien itse kehittämistä. Ostin filmin kehitysromppeet ja suurennuskoneen. Paikallinen valokuvausliike tuli tutuksi ja sitä hoitanut yrittäjä myös. Olin jo aika kokenut kehittäjä, kun tarjouduin kehittämään myös erään sukulaiseni kinofilmin. Siinä oli kuvia hänen pienistä lapsistaan. Olin aika järkyttynyt, kun filmi jäi kehityksen jälkeen vaaleaksi ja kuvat tuskin erottuivat. Syytä etsittäessä todettiin, että kehitinlitku oli ollut vanhaa jo ostaessa. Myöhemmin kuulimme, että kyseinen yrittäjä, joka oli ilmeisesti myynyt tahallaan vanhaksi käyneitä materiaaleja, oli tehnyt konkurssin ja sen lisäksi itsemurhan. Mutta ensi alkuun minä sain syyt päälleni.
Toinen tapaus liittyy myös teknisiin asioihin. Pidimme taidenäyttelyä porukalla ja minä tein sille nettisivut. Jotkin kuvat tulivat liian vaaleita - sama ongelma palasi tavallaan vaivaamaan uudestaan - ja minä sain taas syyt päälleni. Lopulta paljastui, että minun tietokoneeni näyttö oli valovoimaltaan vain noin 80% muiden näytöistä, joten olin lisännyt valoa joihinkin 'pimeisiin' kuviin. Nämä kuvat näyttivät sitten liian valoisilta muiden koneissa. Joku oli kirjoittanut esitteeseen, että tauluni olivat 'maalaluksia'. Sain siis suorat (jopa julkiset) pyyhkeet asiasta, vaikka syy oli tekninen. Enhän olisi voinut lähteä satojen kilometrien päähän tarkistamaan, miltä kuvat näyttävät muiden koneissa. Näin helposti voimme saada tuomion asiasta, joka on syntynyt vahingossa ja tahattomasti.
Eräs nuorimies epäonnistui opinnoissaan ja kun opiskelu ei sujunut, hän alkoi käyttää alkoholia. Liika juominen taas kostautui siten, että tyttöystävä jätti. Syöksykierre paheni ajan kanssa, hän syrjäytyi ja lopulta päätyi itsemurhaan, kun syytti itseään kaikista elämänsä virheistä.
Jotkut ihmiset ovat vainoharhaisia. He sairastavat sellaista taipumusta, että he kokevat muiden tekevän heille tahallaan jäynää, vaikka mitään tahallista ei olisi tapahtunut. Kuinka siunattua olisikaan parantua kaikesta vainoharhaisuudesta! Emme jakelisi tuomioita syyttömille. Jos jonkin liiketoimet eivät kannata, voisimmeko ymmärtää hänen ahdinkoaan? Koronan takia on Suomessa nyt monia yrittäjiä, jotka painivat konkurssiuhan alla. Jos joku ei jaksa opiskella, voisimmeko osoittaa sen verran hänelle laupeutta, että emme ajaisi häntä epätoivoon? Jos joku ei pysty olemaan töissä, syystä tai toisesta, auttaisiko käydä moittimassa ja tuomitsemassa?
Tähän tuomitsemisen välttämiseen liittyy vahva rohkaisu: kun olet armollinen muille, sinuakin kohdellaan armollisesti. Loppujen lopuksi on niin, että saamme omista laiminlyönneistämme, vääristä ja pahoista teoistamme yhtä armollisen tai armottoman tuomion kuin olemme toisille antaneet. Kristukseen turvautuminen voi auttaa paljonkin, mutta silloinhan armon tulee kulkea molempiin suuntiin (Matt.6:14-15).
Näin sanoo Herra Sebaot: - Tuomitkaa oikein, osoittakaa toinen toisellenne hyvyyttä ja laupeutta. Sak.7:9.
