Pätevämpien varjossa?

Haluan sinun kohdistavan katseesi Filippokseen. Hän oli Jerusalemin seurakunnan jäsen ja hänet valittiin diakoniksi. Filippoksen palvelutyö ei kuitenkaan erottunut joukosta mitenkään erityisemmin, sillä ympärillä olivat apostolit Pietari ja muut 'suuret Jumalan miehet'. Emme tiedä, oliko Filippos missään toisia pätevämpi, paremmin kunnostautunut tai erityinen henkilö. Vaikutelmaksi jää, että hän sulautui joukkoon.

Jumala oli kuitenkin erityisesti voidellut Filippoksen. Enkä puhu nyt apostoli Filippuksesta, joka oli yksi Jeesuksen 12 opetuslapsesta. Hänenkin palvelutyönsä oli huomattava, mutta emme paljon siitä tiedä. Hän kaiketi kuoli marttyyrinä Hierapoliksessa, josta hänen hautansa on luultavasti vastikään löydetty. Sen sijaan diakoni Filippoksen tähti nousee taivaalle raketin lailla, kun hänen oli pakko siirtyä Jerusalemista muualle. Jerusalemin seurakuntaa kohdanneet vainot, joita mm. Saulus Tarsolainen oli nostattamassa, aiheuttivat suurta ahdinkoa ja valtaosa seurakunnasta lähti pakoon - Filippos Samariaan.

Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Ap.t.8:5.

Samariassa syntyi suuri herätys, jota Pietari ja Johannes kävivät osaltaan vauhdittamassa (Ap.t.8:14-17). Jopa paikallinen noita, Simon nimeltään, tuli uskoon ja: nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan. Ap.t.8:13.

Sinäkin saat siis uskoa, että se ahdinko, jossa olet, on Jumalan tiedossa ja hän aikoo käyttää sitä siirtääkseen sinut siihen paikkaan ja siihen uuteen tilanteeseen, jossa sinun lahjasi pääsevät oikeuksiinsa. Sinä olet joutunut pitkään olemaan eräiden silmäätekevien varjossa. Nuo tärkeät henkilöt ovat vieneet sinulta tilan. Sinulla olisi sanottavaa, mutta kansa ei sitä oikein tiedä. Sinä et saa tilaisuutta käyttää lahjojasi ja näyttää voiteluasi. Sinun pitää päästä avoimelle kentälle raivaamaan uudispeltoa. Sinun oma elämäntyösi odottaa ja sinun samariasi on edessäsi - aivan oven takana. Astu siis sisään kutsumukseesi, ole uskossa vahva ja luota Herraan. Sinä et ainoastaan vapaudu ahdingostasi, sinä pääset selville, mikä siunaus ja ilo on kulkea Mestarin jalanjäljissä ja Pyhän Hengen voitelussa. Jumalan voimallinen sana odottaa saarnaamistaan ja ihmeet ja merkit seuraavat uskossa julistettua sanaa. Jeesukselle Kristukselle ei ole mikään mahdotonta.

Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Mark.16:20 KR38.

Siunattua uutta vuotta 2021 kaikille tämän blogin lukijoille!

Suukapula Lyttääjälle

Mietin Raamatun henkilöä nimeltä Ruut. Hän oli köyhistä oloista, vieläpä pakanakansan riveistä, ja jäi nuorena leskeksi. Hän tuli sitten anoppinsa Noomin kanssa Israeliin. Hän pääsi keräämään maahan pudonneita tähkiä rikkaan Boasin pellolle, vaikka oli Moabista tullut muukalainen. Hän oli siis kerjäläinen, jonka sallittiin koota tähteitä. Vähän kuin roskisdyykkari, jonka annetaan kaivella roskiksista syötävää. Häntä säälitään, kun ei hänellä ole muuta elantoa.

Jos Lyttääjä olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut hyvinkin sanoa Ruutille, että et saa kerätä tähkiä täällä, ne kuuluvat israelilaisille, eivät muukalaisille. Jos kerran olet tullut Moabista ja olet vierasmaalainen, ei sinulla ole asiaa tänne.

Ruut sai kuitenkin luvan kerätä maahan pudonneita tähkiä varsin arvovaltaiselta taholta, itseltään tilanomistajalta. Tilanomistaja Boas oli Rahabin poika. Rahab oli majatalon omistajan vaimo, jolla oli porton eli seksityöläisen maine. Hänenkin sukunsa oli vierasmaalainen Israelissa. Hän oli saanut jäädä asumaan israelilaisten keskelle, sillä hän oli tehnyt korvaamattomia palveluksia Joosuan armeijalle israelilaisten tunkeutuessa maahan. Jos Lyttääjä olisi saanut asiat päättää, hän olisi heti karkottanut Rahabin perheen maasta pois.

Kuinka ollakaan - asiat saivat omituisen käänteen: Ruut ja Boas alkoivat seurustella! Lyttääjä oli raivoissaan, mutta hieroi käsiään seuraavaa siirtoaan varten. Laki kielsi moabilaista pääsemästä seurakuntaan (Neh.13:1), joten Boas ei voisi mennä naimisiin Ruutin kanssa! Nyt Lyttääjä oli vahvoilla - laki olisi hänen puolellaan.

Mutta Boas oli päättäväinen mies eikä säikähtänyt Lyttääjän juonista. Ruut ja Boas menivät kaikesta huolimatta naimisiin. Rakkaus oli lakia väkevämpi. Ruut, joka oli kerjännyt Boasin pellolla, periaatteessa omisti nyt sen pellon!

Ruut oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, kun lapsikin oli syntynyt. Hän oli nyt onnellinen äiti pojalle, jonka nimeksi tuli Obed. Hänellä oli pojan lisäksi hyvä mies ja kaksi ihanaa anoppia! Ruut oli saavuttanut kaiken, mitä osasi unelmoida. Hän ei tiennyt, että Jumalan suunnitelma oli vielä kesken.

Oletko sinä saanut maistaa Jumalan hyvyyttä ja tullut tyytyväiseksi? Hyvä niin - tyytyväisyys on suuri voitto (1.Tim.6:6). Mutta joskus se laakereilla lepääminen voi olla Lyttääjän työtä. Hän kuiskuttelee aina, että tähän se sitten jäi, mitään enempää ei tapahdu, että sinusta ei sittenkään tullut mitään kummempaa, tavallinen tallaaja vain. Kohta jo hauta aukeaa.

Kunpa osaisimme katsoa tulevaisuuteen aina uskon silmin. Kunpa meillä olisi ne tuntosarvet, jotka näkevät näkymättömän (Hepr.11:27). Kunpa meillä olisi aina viisauden ja ilmestyksen henki (Ef.1:17), ettemme olisi kuin sokeat kissanpennut. Kunpa meidän sisäinen Lyttääjämme osaisi kerrankin pysyä vaiti! Suukapula sille, jos ei muu auta!

Näkikö Ruut, että Obed saisi kerran lapsenlapsen nimeltä Daavid? Ja että Daavid saisi kerran jälkeläisen nimeltä Jeesus? Ei varmaankaan. Joskus vain Lyttääjä näkee tällaisia asioita ja kuiskii omaa propagandaansa, jota myös epäuskoksi sanotaan. Tai pessimismiksi.

Ei anneta epäuskolle periksi, vaan unelmoidaan ja uskotaan ihmeisiin. Ei siksi, että omistaisimme suuren uskon, vaan siksi, että meillä on niin suuri Kuningas!

Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Ps.24:8.

Tuo asiasi Herran eteen

Työpaikallani sattui useamman kerran, että eräs työtoveri tuli kysymään minulta neuvoa. Hänellä oli ongelma, jota hän ei kyennyt itse ratkaisemaan. Niinpä hän selitti asian perusteellisesti minulle ja sitten - ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän oivalsi jotakin, kääntyi ja lähti. Ovelta hän sitten huikkasi: "Nyt mä tiedän, keksin sen itse... Kiitos, kun olit kipsipäänä!"

Asian selittäminen ääneen toimi. Aivot pystyivät työskentelemään tehokkaammin ja luovemmin ja oivaltamaan samalla jotakin, mitä ei hiljaa mielessään miettimällä onnistunut keksimään. Tätä menetelmää kannattaa soveltaa myös niiden ongelmien kanssa, joita meillä on omassa elämässämme, asioissa jotka olemme vieneet Jumalalle, koska ne ovat niin vaikeita ratkaista. Olemme saattaneet siis jo päästä lähelle asian ratkaisua - asian jättäminen Jumalan eteen on jo osa ratkaisua.

Mutta pitäisikö meidän selittää asia vielä juurta jaksain Herralle ja puhua se ihan ääneen? Samalla voisi päähän pälkähtää hyviä oivalluksia, mahdollisia ratkaisuehdotuksia, tiekartta perille hyvään lopputulokseen? - Ainakin kannattaa yrittää.

Jumalalle puhuminen on yksi parhaimpia harrastuksia, mitä voi keksiä. Raamattu kuvaa meille entisaikojen pyhien rukouselämää ja opettaa meitä hiljentymään. Kristillisessä perinteessä ei paljonkaan puhuta mietiskelystä, mutta rukoileminen on mietiskelyä, hiljentyminen myös. Joogalle on siis kristillinen vaihtoehto. Rukous on kristityn tapa hiljentyä ja mietiskellä. Se vaatii oikean asenteen, ei niinkään oikeaa asentoa. Kokemus osoittaa, että ääneen rukoileminen on hyödyllistä. Kielillä rukoilemista ei juuri edes voi tehdä suu kiinni.

Seurakunnan kanssa tai pienryhmässä rukoileminen on hyödyllistä senkin vuoksi, että se tapahtuu ääneen. Jumalan sanakin on hyvä sanoa ääneen, sillä ääneen lausuttu sanan lupaus toimii. Usko lähtee liikkeelle, kun uskon sisältö ilmaistaan ääneen.

Jumala siis odottaa meiltä, että nöyrrymme tarpeeksi pyytääksemme häneltä apua. Hän haluaa kuunnella. Hänen täytyy saada kuulla meidän ongelmastamme ja kuulla se meiltä itseltämme, kun me sen selvin sanoin hänelle esitämme. Hän ei välttämättä sano mitään meidän luonnollisille korvillemme, hän puhuu meidän sydämemme korviin oivalluksia, luovia ratkaisuja, uusia ideoita.

Kuunnelkaa tarkasti, herkistäkää korvanne, nujertakaa ylpeytenne - Herra puhuu! Jer.13:15.

Kinkun sulattelua

Joulu on kuin ilosanoma Jeesuksesta tarjoiltuna suklaakuorrutuksen kera. Sanoma Jeesuksen syntymästä on piilotettuna lahjakasan alle, tunnelmallisten joululaulujen säveliin, hyvien ruokien ja mukavan seurustelun keskelle. Se on vähän kuin eturuoka tai jälkiruoka, miten halutaan. Jeesus osallistuu perhejuhliimme vähän kuin salaa, vähän kuin joku edesmennyt sukulainen, jonka kuva on kaapin päällä.

Joulu on sekä aito että epäaito. Jeesus on tärkeä henkilö, koko kaikkeuden tärkein ja meidän elämämme keskipiste, mutta hänen syntymäpäivänsä on täynnä pakanallista koristelua kuusineen päivineen, pukkeineen ja tonttuineen. Olemme tottuneet tähän sekamelskaan, mutta tarkemmin ajatellen se on kyllä aika outo soppa.

Ehkä Jeesuksen syntymäpäivää ei pitäisi viettää ollenkaan, kun kerran tarkka päivämääräkin on täysin hämärän peitossa, jopa vuosi. Miksei Jeesus-lasta juhlita sydänkesällä? - Monet ovatkin määritelleet uskonsa sisällön niin, että joulu ei kuulu siihen. Eivät ainoastaan jehovantodistajat, vaan muutkin. Jouluun liittyy niin ristiriitainen juhlaperinne, että monet itsensä apostolisiksi uskoviksi tunnistaneet henkilöt karsastavat joulun viettoa.

Minä en ole jaksanut joulua siivota pois elämästäni. Joulu on minulle kuin kahvipulla. Syön sitä, mutta en suosi makeita vaihtoehtoja. En ryve joulun tunnelmissa. Annan lahjoja, syön paistia, tapaamme läheisiä. Saatamme käydä aattohartaudessa, jos ei korona estä. Yritän keskittyä joulussakin hengelliseen sisältöön, vaikka se kuulostaakin tekopyhältä.

Niin, mitä hyötyä siitä olisi, jos kaiken jouluun liittyvän sekamelskan siivoaisi? En tiedä - onhan kristinusko muutenkin melkoinen sekametelisoppa. Joka suhteessa pitää siivota pois kaikenlaista uskonnollista krääsää, torjua monenlaisia uskomuksia, harhaoppeja peräti, ja keskittyä olennaiseen. Sehän on uskonelämän normaali prosessi. On osattava olla valikoiva, mutta ei mikään narsisti, joka kulkee koko ajan nokka pystyssä ja halveksii muita. Emme voi tehdä pikkuasioista pääasioita emmekä niiden pois siivoamisestakaan tehdä uskonelämän keskeistä sisältöä. Sellainen ylihurskas intoilu olisi lopultakin vain ylpeyttä.

Nämä omatekoista hurskautta... vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. Kol.2:23.

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni. Viettäkää tämä pitkä viikonloppu uskossa, mutta rennosti. Levätkää hyvin. Joulua voi viettää monella tavalla ilman huonoa omaatuntoa. Vietä siis oman näköisesi joulu. Toivotan kaikille siunattua ja rauhaisaa joulujuhlaa!

Ahtaan paikan kammo

 

On ihmisiä, jotka katsovat uskon maailmaa avaimenreiästä. He ovat ehkä omaksuneet jonkinlaisen ovimiehen roolin ja tarkastavat tulijoita. Onko tulijalla varmasti lippu taivaaseen? Tämä voi johtua siitä, että he tuntevat vain evankelistojen Jumalan ja senkin puutteellisesti. Jumala on heille ankara ja vihainen lipuntarkastaja, jonka elokuvateatteriin ei pääse vilungilla. Vanha lippu ei kelpaa, tarkastus on huolellinen. Väärennöksiä ei suvaita. Kaikki livahtamiset tarkastajan ohi johtavat kiinniottoon ja rangaistukseen. Kaikki vilunkia yrittäneet viedään voimakeinoin sivusaliin, jossa näytetään kauhuleffaa.

Tutustuin hiljakkoin erääseen sukulaiseen netissä. Hän oli erään sukuhaaran nuori edustaja ja kyselin häneltä lisätietoja. Hän ei vastannut minulle mitään. Olen pohtinut syytä ja yksi mahdollinen syy on se, että googlettamalla minun nimeni voi todeta aika pian, että olen uskovainen. Ehkä hän oli allerginen uskolle, kuten niin monet nykyään ovat. Se saattaa johtua siitä, että heidät on joku uskovainen joskus vienyt sivusaliin katsomaan kauhuleffaa. Tai sanoisinko: olemme osanneet tehdä uskosta vastenmielisen ja kartettavan ilmiön. Kenties olen itsekin siihen syyllistynyt?

Jotain päinvastaista kuitenkin yritän tämän blogini kautta. Yritän antaa uskosta myönteisen, elämää avartavan kuvan. Yritän rohkaista ja valaa luottamusta huomiseen, joka on Jeesuksen yhteydessä turvallinen ja antoisa. En halua katsoa asioita mistään avaimenreiästä, vaan avata kunnolla ovet ja ikkunat. Jos mahdollista, haluan viedä lukijani avoimen taivaan alle, auringonpaisteeseen ja lempeään sateeseen, lämpimän kesätuulen hyväiltäviksi, rannalle ja korkealle kalliolle. Haluan välttää ahtaan paikan kammoa, sillä sellainen tulee myös ahtaan uskonnollisuuden keskellä. Haluan jakaa Jumalan ajatuksia ja siteerata Raamattua, mutta en missään luokkahuoneessa, mieluummin vaikka kiven tai kannon päällä, linnunlaulun ja perhosten keskellä.

Olen vakuuttunut, että usko on elämää kantava voima, mutta sen täytyy vaikuttaa keskellä elämää, keskellä arkea, keskellä kaikkia ihmeitä, joita Jumala on sirotellut niin paljon ympärillemme. Usko, joka pitää saarnata jostain saarnastuolista, kuulijoiden yläpuolelta, ei oikein istu tähän ajatteluun. Uskonto, jota pitää viljellä neljän seinän sisällä jonkin tiukan opillisen kaavan mukaan, ei oikein sovi jumalakuvaani.

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. Room.8:15-17.

Kaikkea runsain mitoin

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. 1.Tim.6:17.

Veikkaajan silmissä kangastelee se suuri onnenpotku ja lottovoitto, joka tuo paljon rahaa. Sitten kun on 'rahaa, vaikka lampaat söisi', sitten elämä on rikasta ja elämisen arvoista!

Vai olisiko sittenkin parempi luottaa Jumalaan ja pärjätä vähemmillä varoilla, uskoa että huomennakin Jumala antaa jokapäiväisen toimeentulon? On pakko myöntää, että omassa elämässäni toimeentulo on ollut niukka mutta riittävä ja Jumala ansaitsee kiitoksen huolenpidostaan, mutta silti se lottovoitto vaan aina kangastelee mielessä. Hetkittäin tajuaa, miten tyhmää sellainen on - varsinkin koronapandemian keskellä.

Elämän onnellisuushan on jotakin, jota ei voi rahalla ostaa. Ei rahalla saa kestäviä siunauksia, sillä saa korkeintaan jotakin huumaa, joka sekin haihtuu nopeasti. Jos voittaisi miljoonia lotossa, olisi ihan purjeessa sellaisten rahojen kanssa. Saisi lopulta enemmän murheita kuin iloja.

On mahtavaa huomata, kuinka elämän onni on pienissä asioissa. Kaunis ilma, linnunlaulu, kesätuuli, veden liplatus. Iltasella hyvä ruoka, virkistävä sauna, yöllä hiljaisuus ja tähdet, levollinen nukkuminen omassa sängyssä. Kun tähän vielä lisää rakkaan ihmisen jakamaan näitä, on mieli virittynyt kiittämään Jumalaa kaikesta.

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1.Tim.6:6 KR38.

On hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan myönteinen, kiitollinen ja tyytyväinen. Niin helposti jokin ärsyttää, jokin on väärin ja nurinperin, jokin palvelu huonoa, jokin asian tila, jota julkisuudessa puidaan, pahasti pielessä. Sitten hetkessä olemme valmiita puimaan nyrkkiä, vihaisesti valittamaan, nousemaan barrikadeille, suoltamaan vihapuhetta. Toistan: on hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan tyytyväinen ja kiitollinen niistä pienistä asioista, jotka ovat sittenkin niin hyvin ja jotka ovat sittenkin niin suuria ja tärkeitä asioita, koska ne ovat niin lähellä. Ja uskon silmin voimme nähdä lisää tärkeitä asioita:

Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä... Hepr.12:28.

Lempeyttä peliin

Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. Juud.1:2.

Juudaksen kirje on ollut ainoita Raamatun kirjeitä, joita en ole lainannut. Ihan varta vasten siis otin yo. jakeen esille. Juudas oli luonnollisen syntymänsä kautta Jeesuksen veli. Samalla hän oli Jaakobin veli. Veljessarjaan kuuluivat myös Joosef ja Simon, joita ei mainita kuin kerran (Matt.13:55), ei myöskään Jeesuksen sisaria mainita nimeltä. Juudas oli kaiketi Jerusalemin seurakunnan kantavia voimia sen alkuaikoina. Juudaksen kirjeestä on jäänyt mieleen lähinnä tämä:

Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Juud.1:20-21.

Muu osa Juudaksen kirjeestä käsittelee lähinnä seurakunnan ongelmia. Kirjeen sävy on aika kiivas, suorastaan kiukkuinen, kun Juudas hyökkää seurakuntaan luikertaneita pahoja ihmisiä vastaan, joiden usko on kaikin tavoin kelvotonta. He ovat vilpillisiä ihmisiä, jotka eivät aidosti ole omaksuneet kristillistä uskoa ja sen arvoja. Vertailukohdiksi löytyvät niin Kain kuin Bileam ja tietysti Korah.

Nykyihmisen korvissa Juudaksen saarna on likimain vihapuhetta. On varmasti Jumalan tahto, että Juudaksen kirje kuuluu Raamatun kaanoniin, mutta eipä sen lukeminen paljon mielialaa kohota. Se sisältää aika synkkää ja tulikivenkatkuista tekstiä, joka on kai tarkoitettu varoitukseksi. Sisällössä on kahta sävyä, toisaalta "laupeus, rauha ja rakkaus", toisaalta "Herra rankaisee kaikki jumalattomia".

Kevennykseksi voisi sanoa, että harva Raamatun kirjoittaja on kuulostanut yhtä paljon helluntaisaarnaajalta! Tai lestadiolaiselta saarnamieheltä! Tai siltä suomalaiselta herätyspuhujalta, joka kokee, että ei mikään tee niin hyvää kuulijoille kuin nyrkin pöytään lyöminen, etenkin kun sitä oikein vihaisesti paukutetaan! Eikä mikään niin aja ihmistä parannukseen kuin ankara nuhdesaarna! "Pääsinpä kerrankin rokottamaan!" iloitsi jälkeenpäin eräskin juhlapuhuja, kun oli ensin oikein perusteellisesti haukkunut kuulijat.

Mistä oikein opimme tämän? Juudakseltako? Luultavasti kuulijoiden nuhteleminen ja tuomioilla pelottelu on vain vanha perinne ja kuuluu evankelistojen työkalupakkiin. Ihmiset pitää pelotella uskoon, jos ei ne muuten tule. Eräs saarnamies oli täynnä kiukkua ja purki sitä vaimonsa kuullen kotonaan. Vaimo kommentoi:

Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Fil.4:5.

Kyllä minäkin haluaisin tätä ohjetta noudattaa ja jättää ne vihapuheet ja nyrkin pöytään takomisen pois. Aina ei ihmisluonto kuitenkaan taivu olemaan Herralle kuuliainen ja lempeä. Olisi osattava olla armollinen myös itselleen. Mutta, rakkaat ystävät, harjoitellaan positiivista asennetta, lempeää suhtautumista, armon osoittamista. Siinä olisi jo hyviä aineksia sielujen voittamiseenkin, eikö vain?