keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Haudattu unelmasi


Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät." Joh.11:21-22.

Betanian siskokset ilmoittivat Jeesukselle veljensä olevan sairaana ja odottivat, että hän rientää paikalle saman tien. Lasarus kuitenkin ehti kuolla, sillä Jeesuksen tulo kesti.

Sinullakin on periatteessa sama tilanne: Jeesuksen puuttuminen sinun elämäsi tilanteeseen ja hänen voimallinen ilmestymisensä avuksesi on viivästynyt. Kaiken loputtoman odottamisen tuloksena sinun näkysi on tehnyt kuolemaa, sinun unelmasi on hautautunut jonnekin. Se on kuin Lasarus kiven takana. Päivittäin voit huomata, että olet edelleen ilman puolisoa ja edelleen ilman lapsia ja perhettä. Tai et olekaan saanut sitä työpaikkaa, josta haaveilit, tai sitä tehtävää seurakunnassa, josta Pyhä Henki sinulle puhui. Et ole parantunut, vaikka niin paljon on rukoiltu. Et ole päässyt edes aloittamaan haaveittesi mukaista elämänvaihetta, kun sinun unelmasi on jo haudattu. Jos joku muistuttaa sinun toiveistasi, se vain satuttaa. Voihan olla, että sinun kohdallasi on kysymys enemmän maineestasi. Sinä olet pitänyt kohtuullisena jonkinlaista maineenpalautusta, mutta mitä vielä - sinun maineesi haisee entistä pahemmin.

Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" Joh.11:25-26.

Jeesus osoitti, että hän voi herättää kuolleita. Lasarus sai nousta haudasta. Uskotko siis, että hän voi vielä herättää sinun unelmasi eloon, tehdä asioita, jotka vievät sinun näkyäsi eteenpäin? Uskothan, että Jeesus Kristus voi herättää sen, mikä näyttää kuolleelta, on haudattu, haisee jo ja on kiven takana? Minä, joka olen heikkouskoinen, ponnistelen uskoakseni. Tee sinäkin niin.

Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä. Hepr.11:6. Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani.  Matt.8:13.

Tässä uskon ja epäuskon taistelussa sinun on määrä selvitä voitolle. Sinä saat nähdä, että taivaassa on Jumala, joka kuulee rukouksia. Sinä saat nähdä, että Jumala tekee uutta. Saat maistaa Herran hyvyyttä ja kokea ihmeen. Jumala antaa lahjansa ja sinä saat kokea olevasi siunattu. Saat nähdä päivän, kun kiitos tulvii sydämestäsi ja kätesi kohoavat ylistykseen.

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Erityinen voitelu


Kiittäkää Herraa, huutakaa avuksi hänen nimeään, kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!
Laulakaa hänelle, ylistäkää häntä, kertokaa hänen ihmetöistään. 1.Aik.16:8-9.

Jumalan sanaa on kautta aikain eri tavoin saarnattu. Saarna ei ole sama kuin esitelmä tai analyysi. Saarnojen tarkoitus on vaikuttaa kuulijoihin, vedota heihin, todistaa jotakin ja tuoda esiin tietty sanoma. Raamatun sanomaa on tuotu esiin lauluin ja virsien muodossa jo vanhan liiton aikaan, myöhemmin myös kristillisenä liturgiana. Puhuttu saarna on kuitenkin ollut aina keskiössä. Aihe on aina enemmän tai vähemmän Jumala itse - hänen tekonsa historiassa, hänen rakkautensa ja armonsa ihmisiä kohtaan, hänen yliluonnolliset ominaisuutensa, hänen roolinsa turvallisena taivaan Isänä. Uudessa liitossa evankeliumilla on erikoisasema.

Uuden liiton papisto voidaan jakaa ryhmiin eri tavoin, mutta Paavali antaa seuraavan jaottelun: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat (Ef.4:11). Joidenkin mielestä seurakunta ei tänä päivänä enää tarvitse apostoleita eikä profeettojakaan, joten heistä on tullut harvinaisia. "Tapahtukoon teille niin kuin uskotte" on toteutunut (Matt.9:29). Mutta jotkut pitävät toivoa yllä, vaikka apostolin titteli tuntuisikin vähän päälleliimatulta.

Jos yksinkertaistan asioita, sanoisin, että odotan apostoleilta ihmeitä ja tunnustekoja julistetun sanan vahvistukseksi, profeetoilta odotan profeetallista sanaa julistuksen yhteydessä ja ymmärryksen huomattavaa syventämistä (verrattuna evankelistoihin ja opettajiin) ja ns. vahvaa ruokaa. Pitäisin profeetan viran ja profetoimisen armolahjan hieman erillään, jälkimmäisen ollessa varattuna paitsi profeetoille myös uskoville yleensä.

Kun itse saarnaan vain kirjoittamalla, haluaisin muidenkin enemmän tuottavan hengellisiä tekstejä. Jospa moni sananjulistaja saisi sen saman kipinän, joka oli aikoinaan jollakin Daavidin hovin kirjurilla:

Sydämeni on tulvillaan kauniita sanoja. Minä lausun säkeeni kuninkaalle -- olkoon kieleni kuin taitavan kirjurin kynä. Ps.45:1.

Siinäpä tavoite: sydän tulvillaan kauniita sanoja! Sellaisia sanoja tarvitaan, jotka korottavat Herraa Jeesusta, tuovat esiin hänen ylivertaiset ominaisuutensa, ylistävät Jumalan työtä, antavat kunnian taivaan kuninkaalle. Miten oikein osaisimme puhua niin että sanamme koskettavat lukijoita, miten välittäisimme toisille sen ihailun, jota sydämessämme on Herraa kohtaan, miten vakuuttaisimme ihmiset, että kannattaa kääntyä Herran puoleen ja lähteä seuraamaan Kristusta, jos ei vielä ole sitä päätöstä tehnyt...

Siinäpä haastetta kaltaiselleni vaivaisukolle! Yksi blogi jossakin internetin syövereissä ei tunnu suurelta hankkeelta eikä edes Jumalan valtakunnan työltä. Mutta vakaassa uskossa olen työtä tehnyt, luottaen siihen, että tämä kirjurin toimeni oli Jumala kutsu kohdallani. Vähitellen tämä blogi alkaa lähestyä viimeistä postausta, kun tuhannen 'sirun' tavoite ylittyy. Kuningas Salomo sepitti 1005 laulua (1.Kun.4:32). En vertaa itseäni sen kummemmin häneen, mutta hän on asettanut blogini postausten lukumäärälle tietyn riman.

Paavali oli monipuolinen julistaja - minä yritän keskittyä rohkaisuihin. Mutta yhtä kaikki minua innoittaa Paavalin lausuma:

Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2.Tim.3:16.

Jospa se innoittaisi sinuakin, jonka sydämelle Pyhä Henki on puhunut sananjulistajan tehtävästä. Evankeliumin julistaminen on tärkeää - tehdään sitä sitten suullisesti tai tekstinä. Jos Herra sinua kutsuu julistajaksi, olet hänelle erityinen, olet erityiskoulutettava, erityisen rakas opetuslapsi. Olet erityisessä johdatuksessa, myös tarkassa suojeluksessa, koska olet sielunvihollisen silmissä erityisen vihattu. Sinun kasvuasi seurataan, sinun läpäisemäsi koetukset palkitaan, sinun elämäntyösi odottaa. Tiedä siis, että sinulle on varattuna erityinen voitelu.

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Jumalan hyvyys


Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun. Ps.31:19.

Jos katsomme elämäämme taaksepäin, voimme havaita saaneemme paljon siunauksia. Olemme saaneet kokea Jumalan johdatusta ja apua monissa tilanteissa. Moni rukousaihe on saanut vastauksensa, moni kiperä tilanne on ratkennut helpotukseen. Moni meistä on löytänyt puolison, saanut lapsia, tehnyt uraa ammatissaan, elänyt korkean elintason keskellä. Moni on myös kokenut hengellistä kasvua, ottanut kasteen, saanut Pyhän Hengen, kokenut kutsun evankeliumin työhön, toteuttanut elämäntehtäväänsä ja kantanut hdelmää. Voimme kiittää näistä menneistä vaiheistamme, mutta kiitollisin mielin myös ottaa vastaan tämän päivän lahjoineen.

Entä ne menetykset, joita myös on matkallamme tullut vastaan? Usein ne menetykset kuuluvat osana Kristuksen seuraamisen ristiin. Jeesus vastasi: "Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja -- tosin myös vainoa -- ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän. Mark.10:29-30.

Joskus vastaan tulee sairautta ja joudumme painimaan epäuskoa vastaan. Kuitenkin olemme saaneet näissä ylivoimaisissa vastuksissa myös saavuttaa jotakin. Paradoksaalista kyllä, uskomme on kasvanut eniten juuri kestämättömän paineen alla. Meistä on tullut sitkeitä ja kärsivällisiä, peräänantamattomia uskon ihmisiä juuri lihaamme juuttuneen pistimen ansiosta. Paavali kuvaa omaa pistintään ja turhaa irti rimpuilemistaan ja toteaa sitten:

Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 2.Kor.12:9-10.

On arvokasta saada kokea sitä Jumalan armoa, joka tulee osaksemme ristin kautta. Ristin osallisuus ei silti tee tyhjäksi niitä lahjoja, jotka olemme saaneet sulasta Jumalan hyvyydestä, kun olemme vaeltaneet hänen huolenpitonsa alla. Emme aseta vastakkain menestystä ja ristiä, sillä molemmat ovat meille siunaukseksi.

Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. Jaak.5:10-11.

Jaakob tiivistää antamansa lyhyen oppitunnin aika käytännölliseen ohjeeseen:

Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jaak.5:13.

torstai 21. huhtikuuta 2022

Sanan peili


Muuan Eutykos-niminen nuorukainen istui ikkunalla, ja kun Paavali yhä jatkoi puhettaan, hän vaipui syvään uneen ja nukuksissa putosi kolmannesta kerroksesta alas. Hänet nostettiin kuolleena maasta. Ap.t.20:9.

Eutykos virkosi, mutta kävi lähellä kuolemaa. Eutykosta voisi sikäli kadehtia, että hän sai kuulla Paavalin saarnaa ihan livenä. Eipä vaan tainnut Paavalin puhe kaveria kiinnostaa. Onneksi meillä on Paavalin saarnoja ja opetuksia sentään teksteinä. Jeesuksenkin opetukset ovat saatavilla vain tekstinä. Koska minä olen vältellyt videoiden tehtailua, joissa itse puhuisin, voin aina vedota tähän - suuret esikuvani ovat hekin tyytyneet tekstimuotoon! (Alunperin tosin eivät.)

Taivaassa luulen kuitenkin, että saan nähdä ja kuulla sekä Paavalin että Jeesuksenkin opettamista livenä. Ehkä siellä on tallenteet Paavalin maan päällä pitämistä saarnoista, myös Eutykoksen tapauksesta. Saisimme kuulla, kuinka nukuttavaa tarinaa Paavali osasi suoltaa. Vai oliko kenties Eutykos vähän unelias jo valmiiksi? Tekstihän mainitsee myös, että huoneessa "paloi monta lamppua" - happi oli siis vähissä. Kaiken lisäksi oli jo puoliyö.

Mutta tämä videoiden viehätys jonkin verran vaivaa minua. Luulen, ettei video jaksa ihmistä kiinnostaa, jos on jo valmiiksi unelias. Minä ainakin tahdon nukahtaa heti ensimmäisten minuuttien aikana, kun se saarna ei oikein lähde eikä selkeää aihetta löydy eikä Raamattuakaan ole vielä avattu. Tulee melko pian sellainen 'hohhoijaa'-tunnelma. Sama vähän tyhjä olo kuin jossain keskustelussa, jossa useampi saarnamies keskustelee jostakin Paavalin kirjeestä eikä kellään ole oikein mitään sanottavaa, kunnes joku vie keskustelun uusille urille, sellaiseen asiaan, joka oli kirjeessä ihan sivuroolissa tai jota ei koko kirjeessä mainittu ollenkaan.

En halua arvostella sisältöä, vaan ennemminkin muotoa. Jos pitää kirjoittaa jostain aiheesta, on paremmat mahdollisuudet pitää aihe kasassa ja juttu joissakin raameissa. Jos tarina alkaa rönsyillä liikaa, voi leikata rönsyt pois ja tiivistää kerrontaa, pitää huoli aiheessa pysymisestä.

Mitä tekemistä tällä kaikella olikaan peilin kanssa? - Jumalan sana on kuin peili, Jaakob toteaa (Jaak.1:23). Jumalan sana toimii peilinä parhaiten, kun luen sitä itse. Voin hidastaa ja nopeuttaa, voin palata ja lukea uudestaan, voin pitää taukoa ja pureskella tekstiä, katsoa jopa jonkin alaviitteen. Videon viilettäessä en ehdi mitään muuta kuin siristellä silmiäni ja kohotella kulmakarvojani ja kenties ihmetellä puhujan hiuksia. Jos katselen englanninkielistä videota, saatan pudota kärryiltä, kun mietin jotain outoa sanaa.

Hiuksista puheenollen: Minulle on vanhemmiten tullut kiharaa hiuksiin ja otsallani on aamuisin hankala töyhtö, jota ei tahdo saada suoraksi edes vedellä. Parhaimmillaan siitä saa jonkinlaisen tinttikampauksen, mutta yleensä se on pelkästään harmitus. Tukko hiuksia sojottaa uppiniskaisesti pystyssä. En tietäisi sitä ilman peiliä. Peili on hyödyllinen keksintö ja Jumalan sanan peili on sitä eritoten. Jumalan sana paljastaa meissä asuvan uppiniskaisuuden (muun muassa). Videota katsoessa havaitsen enemmänkin puhujan piirteitä, hyviä ja huonoja.

Kaikella tällä yritän todistella, että tekstimuotoinen saarna on kaiken julistuksen äiti. Videoiden kanssa tulee mukaan liikaa sivuasioita, jotka vievät huomion. Läsnäolo kokouksessa hyvää julistusta kuunnellen vie kyllä voiton molemmista, varsinkin jos Pyhän Hengen voitelu ja inspiraatio ovat samalla koskettavasti läsnä.

Eutykoksen tapaus on kerrottu luvussa, jossa on Paavalin jäähyväispuhe Efesoksen vanhimmille. Siinä hän sanoo muun muassa:

Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa. Ap.t.20:32.

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Nousen jos kaadun


Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni. Miika 7:8.

Se vastaa suomalaista sananlaskua: "Eteenpäin, sano mummu ku lankes". Jotkin vastukset ovat leppymättömiä, jotkut vastustajat armottomuudessaan sitkeitä. Joitakin vastustajia on mahdoton selättää. Miten siis pääsemme voitolle?

Karkaistaan uskomme heidän liemissään. Hiotaan uskon kaksiteräinen miekka sellaiseksi, että se todella viiltää halki. Kestäkäämme taistelussa niin ettemme luovuta. Näyttäkäämme vihollisemme, että mekin olemme itsepintaisia, kun Herra meitä tukee. Hänen oikea kätensä pitelee miekkaamme, hänen vasen kätensä kannattelee uskon kilpeä - emme lannistu, kun Kaikkivaltias on kanssamme.

Jos kaadumme, nousemme ylös. Emme jää voivottelemaan ja säälimään itseämme. Jos uuvumme pahasti, sotajoukkojen johtaja voi tulla luoksemme ja virvoittaa meitä. Kun olemme päässeet tolpillemme, hän antaa meille ohjeita seuraaviin taisteluihin.

Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: "Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?" Joos.5:13.

Joosua sai tietää, että mies oli Herran sotajoukon päällikkö. Joosua sai kuulla ohjeita, miten Jerikon valloituksen oli määrä toteutua. Meidänkin kannattaa elää toivossa, että Herra sotii puolestamme. Hänen menettelytapansa eivät aina ole ihan ihmismielen mukaisia, mutta ne ovat tehokkaita. Oma avuttomuutemme vastuksien ja vastustajien edessä ei ratkaise mitään. Tilanteen avaimet ovat Herran käsissä. Jos yritän ratkaista ongelmani itse, pitää avaimet tiukasti hallussani, Herran sotajoukon päällikkökään ei välttämättä voi meitä auttaa. Hänen tulee saada hallita, pitää avaimet, käyttää miekkaa ja kilpeä, raivata tietä, puhaltaa torveen ja antaa hyökkäyskäsky.

Hänen apunsa on varma, hänen voimansa murskaava, mutta hän tulee joskus apuun vasta, kun meidän voimamme ja keinomme ovat lopussa. Kun kaadun, voin odottaa Herraa avukseni. Vihollinen voi ilkkua, mutta meillä on puolellamme elämän ruhtinas.

Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Room.8:31.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Nousee täynnä voimaa


Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. 1.Kor.15:42-43.

Olin taas sydänkontrollissa ja keskustelin lääkärini kanssa sydäntahdistimen mahdollisesta hyödystä. Lääkärin mukaan se saattaisi pidentää elinaikaani. En oikein viitsinyt ryhtyä selvittämään hänelle juurta jaksain, että minua ei nyt kauheasti kiinnosta elinaikani pidentäminen. Että minua kiinnostaa enemmän tuleva elämä. Omaiset ehkä toivovat minun elävän vielä pitkäänkin, mutta itse en suuremmin välittäisi. Minua kiehtoo se taivaallinen elämä, johon 'katoava, vähäpätöinen ja heikko' ihminen saa armon nousta 'kirkkaana ja täynnä voimaa'.

Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi. 1.Kor.15:49.

Jeesuksen ylösnousemusruumista ajatellen - jos saisi kerran olla samanlainen - olisihan aika mahtavaa liikuskella ympäriinsä ja olla välillä näkyvä, välillä näkymätön, kävellä läpi seinien, siunata ihmisiä niin että he kokevat Jumalan voiman kosketuksen. Ja mikä seikkailu olisikaan tutustua taivaan ihmeellisyyksiin.

Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken. Fil.3:21.

Sellainen elämä on kokonaan Kristuksen armon ja kirkkauden lahjaa. Kristuksessa on ihminen luotu uudestaan. Hänen voimastaan saamme olla ihmisen uusi versio, hänen näköisensä niin kuin lapsi on isänsä näköinen. Hän antaisi meille uutta vastuuta, josta emme tietäisi etukäteen mitään, ja lähettäisi meidät toteuttamaan hänen suunnitelmiaan. Ottaisimme tehtävän vastaan iloiten ja intoa puhkuen.

Sellaista elämää odotan enkä haluaisi viivyttää sitä nyt millään tahdistimella. Tosin myönnän, että aikamäärät ja malttamattomuus eivät tähän kuvioon oikein sovi. Jumalan sanan lupaukset uudesta elämästä elähdyttävät kuitenkin vahvasti ja toivon rohkaisevani sinuakin odottamaan tulevaa elämää. Onhan niin, että: Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:9.

Pidetään kirkkaasti mielessä tämä uskon päämäärä tänä pääsiäisenä ja annetaan kiitollisen mielen avata meille lohdullisia, rohkaisevia ja innostaviakin näkymiä.

On taivaallisia ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten loisto on aivan toisenlainen kuin maanpäällisten. 1.Kor.15:40.

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Hengellinen ikä


Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Luuk.2:46.

Kun Jeesus oli tullut 12 vuoden ikään, hän oli kasvanut sen verran, että kykeni jo osittain irrottautumaan vanhemmistaan. Samalla tavalla varhaisteinit käyttäytyvät nykyäänkin. He keksivät erilaisia tapoja irrottautua vanhempien holhouksesta ja nauttia vapaudestaan edes hetken.

Näemme siis Jeesuksen elämästä, minkälaista on hengellisesti 12-vuotiaan usko. Istutaan opettajien keskellä temppelissä ja kuunnellaan heitä. Sitten vähän leuhkitaan, että olemme päässeet pitkälle: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" Luuk.2:49.

Tällaista uskoa näkee paljon. Joidenkin hengellinen kasvu pysähtyy tälle tasolle. Seurakunta ja sen opettajat ovat arvossa ylimpänä. Mutta kasvun ei ole tarkoitus pysähtyä tähän, vaan Jumala haluaa meidän kasvavan uskossamme oikeasti aikuisiksi. Se merkitsee uskon sisäistämistä niin että emme tarvitse enää holhousta. Pyhä Henki varmistaa ihmisen riippumattomuuden muiden ohjauksesta, mutta koska vanha luonto on sitkeä ja häiritsee hengellistä elämää, tarvitaan risti.

Ristin teologia voi olla oppi ja hengellisen ajattelun taso, mutta risti itsessään on koettava. Jeesuksen risti on suuri Jumalan lahja, mutta se on myös Jeesuksen seuraamista: Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk.14:27.

Osallisuus rististä saattaa tulla meille yllätyksenä, kun koemme kiusaamista koulussa tai työpaikalla. Risti voi tulla yllätyksenä seurakunnassa, kun ne opettajat, joita niin kunnioituksella kuuntelin, vetävätkin yhtäkkiä maton alta. Risti tuottaa elämääni epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Jotta kasvaisin tässä ahjossa aikuiseksi, minun tulee seurata Herraa Jeesusta ja elää samalla aaltopituudella kuin hän. Jumalan sanasta näemme asioita, jotka antavat meille esimerkin, kuinka tulee kestää esimerkiksi pilkkaamista:

Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. 1.Piet.2:23.

Haasteellista, mutta ei mahdotonta. Pyhä Henki auttaa. Normaali reaktio on kuitenkin pyrkiä pois ristin alta ja paeta sitä. Voi kestää aikansa, että huomaamme ristin olevan sittenkin armoa. Kuten Pietari opettaa: Jos te sen sijaan kestätte silloin, kun joudutte kärsimään tehtyänne oikein, se on Jumalalta teille tulevaa armoa. 1.Piet.2:20.

Tässä koulussa kasvamme aikuisiksi uskossamme. Tässä koulussa saamme oikeasti seurata Jeesusta eikä usko jää teoriaksi. Tässä koulussa opimme jotain sellaista, mitä ei opita 'temppelissä ylipappien keskellä'. Risti voi painaa ja se voi painaa meidät maahan asti. Mutta huomaamme myös, että Jumala antaa voimaa mennä läpi siitä pätsistä, johon olemme joutuneet. Jossain vaiheessa ristin kantamista voimme tajuta, että en ainoastaan kanna ristiä, vaan risti myös kantaa minua. Aikuisessa uskossa ovat ne elementit, jotka Pietari luettelee:

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

Olkaamme siis määrätietoisia ja urhoollisia, kun joudumme siihen kasvuvaiheeseen, jota omakohtainen risti merkitsee. Ristin kärsimys on sielunvihollisen aiheuttamaa, mutta ristin kirkastunut ilo tulee Jumalalta. Ristin voima tulee Herralta, ristin armo nostaa meitä. Risti antaa meille lopulta siivet, joilla voimme nousta kotkan lailla korkeuksiin. Ristin kokemus syventää rakkauttamme Jeesukseen, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme ja avasi meille tien Jumalan yhteyteen.