Kiviä ilmassa?

Juutalaiset alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen. Joh.10:31.

Jeesus joutui maanpäällisen elämänsä loppupuolella vihamielisten ihmisten maalitauluksi. Häntä vainottiin ja hänen elämäntyötään häirittiin. Hän ei saanut rauhallisin mielin enää saarnata temppelin käytävillä, vaan häneen kohdistettiin fyysistä uhkaa. Kaikki tämä vaino huipentui sitten ristiinnaulitsemiseen. Näemme kuitenkin, että Jeesus vetäytyi välillä rauhallisempaan paikkaan:

Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä. Jeesus meni jälleen Jordanin toiselle puolelle, sinne missä Johannes aluksi oli kastanut kansaa. Hän jäi sinne joksikin aikaa... Joh.10:39-40.

Oletko sinä joutunut kokemaan ihmisten vihamielisyyttä? Joskus sössimme ihmissuhteissa ja joudumme omasta syystä selkkaukseen, mutta toisinaan joudumme ahdinkoon, koska palvelemme Herraa ja seuraamme häntä ristin tiellä. Saatamme huomata, kuinka tilanteemme kärjistyy samalla tavalla kuin Jeesuksenkin kohdalla. Alamme pelätä, miten oikein selviämme ihmisten vihasta. Kuinka tämä kaikki päättyy?

Niin, ristin tie päättyy ristille. Mutta yhdestä syystä emme ole silti epätoivoisia. Rohkeutta meille antaa tietoisuus, että Jeesus on kulkenut ristin tien alusta loppuun. Saamme seurata häntä hänen askelissaan, pitää hyvän omantunnon ja elää hengen täyteydessä. Muistamme kuinka Paavali ja kumppanit ylistivät Jumalaa vankityrmässä Filippissä, kun heidät oli ensiksi perusteellisesti piesty.

Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä. Ap.t.16:25.

Jos saamme sen armon, että jaksamme kärsimyksemme keskellä kiittää Jumalaa ja ylistää Herraa muiden kuullen, meidän uskollamme on suuri todistusvoima. Ihmiset kuuntelevat uskovia, jotka maksavat uskostaan hinnan. Jumala avaa ihmisten korvia, kun me laitamme kaiken luottamuksemme Herraan Jeesukseen.

Ollaan siis rohkeita. Ollaan päättäväisiä. Älkäämme arkailko, kun kivet lentävät. Olkaamme kiitollisia, kun saamme kokea samoja asioita kuin Mestarimme.

Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään... Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän. Ilm.2:10.

Nouse ylös

Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele." Hän tarttui miestä oikeasta kädestä ja auttoi hänet ylös, ja siinä samassa mies sai voimaa jalkoihinsa ja nilkkoihinsa. Hän hypähti pystyyn, seisoi jalkojensa varassa ja käveli, ja hän tuli heidän kanssaan temppeliin, hyppeli kulkiessaan ja ylisti Jumalaa. Ap.t.3:6-8.

Uskovina kaipaisimme nähdä ihmeitä ja merkkejä. Ikävöimme herätystä, jonka myötä Jumalan voitelemat sananjulistajat saarnaisivat niin että syntiset tulevat uskoon, sairaita paranee, halvaantuneetkin nousevat ylös. Mutta herätysten välillä on aina kuivia kausia, jolloin vastaavia voimatekoja ei tapahdu. Olemme nyt Suomessa pitkään kärsineet hengellistä kuivuutta.

Mutta eihän yllä oleva kertomus ramman miehen paranemisesta ole yksinomaan fyysistä todellisuutta. Siinä on myös vertauskuva siitä, mitä ihmisen sisimmässä tapahtuu, kun hänen uskonsa elpyy, kun hengellisen elämän lamaannus työnnetään syrjään, kun henki meissä herää eloon ja elämä virkoaa.

Vasta kun he kertoivat kaiken, mitä Joosef oli heille sanonut, ja kun Jaakob näki vaunut, jotka Joosef oli lähettänyt häntä hakemaan, hänen henkensä elpyi. 1.Moos.45:27.

Jaakob sai nousta elämänsä kuopasta ylös. Ensin hänelle kerrottiin tavallaan evankeliumia (Joosef elää), sitten hän näki ihmeen tapahtuvan (vaunut) ja elämä hänessä virkosi - toivo palasi, usko heräsi eloon. Sama kaava.

Tarvitsemme niitä, jotka tarttuvat käteen ja nostavat meitä. Jos hyvin käy, voimme olla niitä nostajia. Opetelkaamme rohkaisemaan ihmisiä puhumalla evankeliumia - muistaen että evankeliumi ei ole yksinomaan jokin Raamatusta poimittu sanallinen litania, vaan se on asenne, kyky osoittaa myötätuntoa. Se on ennen kaikkea rakkautta.

Jos siis koet olevasi kuopassa, että elämä on kohdellut kaltoin, ei kannata menettää toivoa. Jumala voi lähettää palvelijansa luoksesi nostamaan sinua. Jo se, että luet tätä, on Jumalan teko siihen suuntaan. Ota vastaan uusi toivo, tartu Jumalan lupauksiin, ota vastaan ihmeesi: saat nousta jaloillesi, saat kävellä, hypähdellä ja ylistää Herraa! Herra on voimallinen elvyttämään sinunkin uskonelämäsi.

Kasvun tielle

Amerikkalainen tv-pastori Joel Osteen kertoi olleensa vaimonsa kanssa vierailulla puutarhassa, jossa kasvoi erilaisia kaktuksia. Jotkut kaktukset olivat 10-20 metrisiä, mutta jotkut vain miehen korkuisia. Joel pohdiskeli vaimonsa kanssa, olivatko eri kokoiset kaktukset eri lajia. He saivat tietää, että eivät olleet. Ne olivat samaa lajia, mutta osa oli jäänyt pienikokoisiksi johtuen varjosta. Muut kasvit varjostivat - sekä aurinkoa että sadetta - ja katveen takia ei kasvu ollut edennyt parhaalla mallilla.

Siinä on tietysti hengellinen opetus. Emme aina ymmärrä oman kasvumme rajoja, vaan luulemme päässeemme niin pitkälle kuin mahdollista. Ovathan geenimme huonot, kasvuympäristömme epäsuotuisa eikä sukummekaan osaa tukea, seurakuntakin on surkea. Pastori on keskinkertainen työssään jne. - Siirrämme syyn ulkoisiin tekijöihin, vaikka se katve ja varjostus, joka haittaa kasvuamme, voikin olla oma valinta. Hyväksymme ystävyyteemme ihmisiä, jotka eivät edistä hengellistä elämäämme eivätkä tue meitä. Annamme panoksemme Jumalan valtakunnan työhön tukemalla toisia, joiden näky on "ihan muuta". Emme jaksaneet vaalia omaa näkyämme.

Veljeni kiusasivat minua, panivat vartioimaan viinitarhojaan. Omaa tarhaani en ehtinyt hoitaa. Laul.l.1:6.

Niinpä tarvitsemme pysähtymistä ja paluuta ydinasioihin: evankeliumiin ja Jeesuksen rakkauteen, joka kerran kosketti niin syvältä minuakin. Tarvitsemme Herran läheisyyttä, Pyhän Hengen voitelua. Tarvitsemme oman näkymme löytämistä uudelleen. Tarvitsemme keskittymistä siihen, mitä Herra on meille uskonut, määrätetoisuutta mennä uskossa sitä kapeaa polkua, jolta muiden työn hohdokkuus välillä meitä eksyttää sivuun.

Niinpä haluan muistuttaa sinua siitä, miten Jeesus sinua rakastaa. Hän rakastaa kuin omaa lastaan. Hän kannustaa ja rohkaisee. Rakkaani, kaikki sinussa on kaunista, sinä olet täydellinen! Laul.l.4:7. Et ole keskinkertainen, et ole huonolahjainen, et ole ynnämuu - sinä olet valittu, sinä olet arvokas, sinun kutsumuksesi on tärkeä, sinun onnistumisesi merkitsee Herralle paljon, sillä hän luottaa sinuun. Jos et vielä yllä parhaimpaasi, hän kannustaa sinua eteenpäin. Hän rohkaisee sinua jättämään taaksesi sen, mikä haittaa kasvuasi:

Jätä Amanan huiput, jätä Senirin ja Hermonin laet, leijonien lymypaikat, pantterien vuoret! Laul.l.4:8.

Sinun kasvullasi ei ole rajaa, mutta kasvu on aina hidasta. Kasvua tapahtuu päivittäin, vähän kerrallaan. Tule siis pois muiden varjosta. Siirry pois kuivasta paikasta puron varteen, isojen puiden katveesta kirkkaaseen aurinkoon. Herra siunaa vielä sinun elämääsi ja palvelutyötäsi.

Tulenkestävä

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes.43:2.

Sadrak, Mesak ja Abed-Nego joutuivat maksamaan uskostaan hinnan, kun he eivät suostuneet kumartamaan kultaista kuvapatsasta. Heillä oli usko, joka ei murtunut vastustuksen edessä. Nämä kolme miestä olivat vakaumuksellisia ja olivat valmiita kuolemaankin vakaumuksensa puolesta. He saivat kokea ihmeen:

Satraapit, käskynhaltijat, maaherrat ja kuninkaan hovimiehet kerääntyivät paikalle katsomaan miehiä ja havaitsivat, että tuli ei ollut pystynyt heihin: heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet, heidän vaatteensa eivät olleet lainkaan vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt savun hajua. Dan.3:27.

Kuinka vahva sinun vakaumuksesi on? Oletko valmis seuraamaan Jeesusta uskon tiellä, kun helvetin voimat yrittävät horjuttaa sinua?

Sinähän olet säilyttänyt hyvän omantunnon, vaikka vastustajasi ovat kaivaneet esiin luurankoja sinun kaapistasi. Sinä tiedät, että olet saanut syntisi anteeksi ja ennen uskoon tuloasi tapahtuneilla asioilla ei ole sitä merkitystä, jota vastustajat yrittävät esittää.

Sinä olet joutunut kokemaan häväistystä, kun vastustajasi levittävät sinusta perättömiä puheita. Keksittyjä tarinoita, suoranaisia valheita he puhuvat. He levittävät yksityisyyttäsi loukkaavia tietoja - joitain tosiakin - eivätkä ymmärrä, että sellainen on rikoslaissa määritelty rikokseksi - onhan heidän tarkoituksensa vain mustamaalata sinua ja pilata maineesi. He ovat avanneet kaikki padot ja yrittävät hukuttaa sinut pahojen puheiden alle, tukehduttaa parjauksen ja pahanpuhumisen keinoin. Heiltä et saa myötätuntoa vaan armotonta kohtelua. Heitä ohjaa koston henki. He stalkkaavat elämääsi, urkkivat ja nuuskivat, josko löytäisivät siitä jotain moitittavaa. He ovat sielunvihollisen asialla.

Sinä saat kiittää Vapahtajaasi, ylistää taivaallista Tuomaria, joka on koko sydämellään puolellasi. Hän osoittaa sinut syyttömäksi. Hän lunastaa sinut lapsekseen. Lopultakin olet sitä, mitä olet aina uskonut - hänen morsiamensa!

Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Saatana on sulkeva muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän. Ilm.2:10.

Hengen silmät ja korvat

Jeesus vastasi: "Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle." Mark.13:2.

Luonnollisin silmin katsottuna temppeli oli komea rakennus. Jeesus katsoi sitä hengen silmin.
Oletko sinä huomannut tämän kahtiajaon? Oletko koskaan ihmetellyt ihmisten reaktioita, kun he näkevät ulkonaiset asiat, mutta eivät huomaa sisäistä todellisuutta, joka kumoaa ulkonaisen. Melkein kaikissa asioissa on nämä kaksi puolta. Joku sanoo: "Asia on näin", ja sinä voisit lisätä siihen: "Mutta Raamattu sanoo…"

Yksi kuuntelee puhetta luonnollisin korvin, toinen kuulee hengen sanat. Henki vahvistaa Jumalan sanat, mutta voi jyrkästi kieltää ihmisviisauden. Jopa uskovat voivat eksyä ajattelemaan sielunvihollisen tarjoamalla mallilla. Hän on ovela. Jeesuksen aikana uskonnollinen eliitti oli pahasti eksyksissä, ylpeytensä lumoissa, oman asemansa ja kunnianhimonsa huumaama. Hengellinen ihminen voi pysähtyä ihmettelemään nykyäänkin, kuinka ihmeessä he osaavat olla niin fariseuksia ja saddukeuksia…

On tärkeää, että uskomme on ankkuroitu Jumalan sanaan ja meillä on sisäinen opettaja - Pyhä Henki - selittämässä meille sanaa koko ajan. Korona ei siihen rakoon pääse. Pandemian takia jumalanpalveluksia on voitu joutua perumaan, mutta sydämen temppelissä voi Jumalan palveleminen jatkua häiriöttä.

On tärkeää, että elämme sillä syvemmällä tasolla, missä Jumalan totuus kohtaa meidät. Sillä tasolla, missä ymmärrämme syvempiä merkityksiä, pureudumme asioiden todelliseen luonteeseen. Näemme asiat oikein, kuulemme mitä henki puhuu. Kun harjaannumme tässä, meitä on vaikea eksyttää.

Jolla on korvat, se kuulkoon! Mark.7:16.

Taivaan portilla

Kun tietää kulkevansa elämänsä loppusuoraa ja lähestyvänsä kuolemaa - vaikka en juuri tässä kuussa kuolisi, enkä tänä vuonnakaan - niin aika ajoin hiipii mieleen pelko. En pelkää kuolemaa muuten kuin siksi, että se on astumista tuntemattomaan. Yritän rauhoittaa mieleni ajattelemalla, että kaikkihan me kuolemme eikä kuoleminen ole mikään taito - se vaan tapahtuu.

Kun olin sairaalassa toipumassa sydänleikkauksesta, vaimoni kysyi heti leikkauksen jälkeen vointiani ja lääkärin arviota siitä, toipuisinko hyvin ja mikä olisi ennuste. Lääkäri ei antanut varmaa ennustetta, vaan antoi ymmärtää, että toipumiseni olisi "korkeemmas käres". Vaimoni käydessä teholla minua katsomassa, olin aivan pökerryksissä enkä reagoinut vaimoni läsnäoloon mitenkään. Minulle itselleni ei jäänyt mitään mielikuvaa vaimoni käynnistä.

Sen sijaan muistan unen, jonka näin eräänä levottomana yönä. Minut oli pitänyt sitoa sänkyyni, etten repisi irti kanyyleita ja johtoja. Yritin jopa nousta sängystäni pois laitojen yli kiipeämällä. Olin ehkä saanut troppeja lisää, sillä näkemäni uni oli melko rauhallinen. Olin siinä unessani kirkon eteisessä. Kipulääkkeitten sumentamat aivoni kuulivat teho-osaston ääniä, kun potilaiden valvontalaitteet piippasivat tuon tuosta. Luulin, että kirkkosalissa viriteltiin urkuja ja jumalanpalvelus alkaisi kohta. Urkujen takana oli eräs sukulaiseni, nimeltä Saija (nimi muutettu). Siitä minulla oli unenomainen varmuus. Halusin kovasti päästä sisälle kirkkoon ja jostain kumman syystä tiesin, mitä virttä siellä laulettaisiin ensimmäisenä. Minä virittäydyin mielessäni laulamaan sen ensimmäistä säkeistöä: "On riemu, kun saan tulla, sun, Herra, temppeliis" (Virsi 195). Aina vaan Saija jatkoi urkujensa kokeilua, mutta jumalanpalvelus ei päässyt käyntiin.

Jossain vaiheessa pääsin mukamas tutkimaan kirkon ympäristöä. Kauniit viljavat vainiot ympäröivät kirkkoa ja minä ihastuin tuohon suomalaiseen maaseutuun niin että ajattelin meneväni käymään Saijan luona joskus.

Niin, unet kertovat toisinaan paljon, niitä pitää vain ymmärtää. Päästyäni sairaalasta ajattelin, että Saija oli varmaankin rukoillut toipumistani ja siksi näin hänestä unta. Uni oli sijoitettu kirkkoon, koska hän oli niin kirkollinen uskova. Minun pitäisi ehkä arvostaa häntä ja luterilaista kirkkoa enemmän. Ja tosiaankin mennä käymään.

En ole jaksanut käydä sukuloimassa ja unen selityskin on alkanut näyttää vähän erilaiselta. Uskon, että kävin todellakin kuoleman porteilla, siis taivaan portilla. Uskovaisen kuolema on uneni mukaan kuin astumista sisään kirkkosaliin keskelle jumalanpalvelusta, jossa urut pauhaavat. Siinä todellakin sielu ylistää "On riemu, kun saan tulla, sun, Herra, temppeliis, sun porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiis". - Niinpä kuolemaan liittynyt tuntemattoman pelko on lievittynyt.

En ole suunnitellut hautajaisiani muuten kuin siinä suhteessa, että olen antanut ohjeet haudata minut perinteisellä arkkuhautauksella, sillä tuhkausta pidän ruumiin häpäisynä. Minulle on siis tärkeää hautauksen tekninen puoli. En niinkään välitä hautaan siunaamisesta, siinä suhteessa omaiset saavat vapaat kädet. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, sukulaiseni Saija kutsutaan huolehtimaan musiikista. Its en haluaisi ketään vaivata, mutta yritän olla sekaantumatta asiaan. Vainajana se onnistuukin varsin hyvin (jos en sekaannu etukäteen)...

Joten oli hyvä, ettei jumalanpalvelus silloin teholla alkanutkaan, sillä hautajaisia siinä olisi vietetty - omiani. Sain elämälleni jatkoajan, josta olen nyt käyttänyt jo kuutisen vuotta. On lohdullista tietää, että kun tämä elämä päättyy, se jatkuu riemujuhlan merkeissä. Juhlinnan jälkeen saan katsella viljavia vainioita - vau, se kuulostaa jo liian täydelliseltä...

Vaikka saviastiamme murtuukin

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 2.Kor.4:7.

Paavali oli oikeutettu puhumaan "valtavasta voimasta", sillä hänen kauttaan tapahtui paljon yliluonnollisia asioita. Minä en ole koskaan ollut mikään ihmeidentekijä ja siksi ymmärrän paremmin tuon toisen puolen: olemme saviastioita, vieläpä rikottuja sellaisia. Koko tämä blogi, johon on kertynyt 870 'sirua' sielunelämäni saviastiasta, on koostunut sirpaleista, pienistä fragmenteista elettyä elämää, ajatuksen poikasista jotka eivät oikein ole yltäneet miksikään kaiken kattavaksi teologiaksi tai maailmanselitykseksi, mutta joiden keskeltä toivoakseni Jumalan valokin aina välillä pilkistää. Sehän onkin kaikessa tärkeintä: Kristuksen kirkkaus maailman yössä. Gideonin sotilaat jo muinoin käyttivät samaa menetelmää, tehostivatpa vaikutusta vielä torviin puhaltamalla. Ehkä minäkin jotain herättäviä töräyksiä olen saanut aikaan?

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 2.Kor.4:8-9.

Kun elämme uskossa, emme voi välttää ahdinkoja, mutta usko myös kantaa niiden läpi. Usko ei vie meitä umpikujaan, sillä tiedämme, että tie on avattu ja kukaan ei voi sulkea meiltä pelastuksen tietä. Jaksamme aina toivoa ja se toivo on ankkuri, joka kiinnittää meidät Jumalan valtakunnan pysyvyyteen. Jos kohtaammekin vainoa maailman taholta, tiedämme ettei Herra meitä hylkää. Hän näkee kaiken ihmisten julmuuden ja tietää tuskan, joka meitä painaa. Hän kulkee aina rinnallamme, sillä hän itse kulki ristin tien alusta loppuun. Jos meidät kampitetaan, lyödään maahan ja painetaan alas, peräti häpäistään, tiedämme että Jumala on uskollinen ja korjaa meidät talteen. Paavali todisti: Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. 2.Tim.4:18.

Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. 1.Kor.4:12-13. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:10. 

Mahtavaa - saamme olla Kristuksen todistajia. Osallisia kärsimyksistä, mutta tuomassa samalla esiin taivaallista elämää. Saamme osaksemme syytöksiä ja häpeää, sillä niiden kautta Jeesuskin kulki. Säilytämme kaiken keskellä uskon, toivon ja rakkaudenkin. Välillä saamme olla sylkykuppina ja tunkiona, koko maailman kaatopaikkana (1.Kor.4:13). Mutta Jeesuksen usko on sitkeää, kestävää ja lujaa tekoa - myös meissä.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4:16-17.