Lapsen varpaat

Näin unta, että olin saanut lapsen. Vauvani ei ollut syntynyt omaan kotiini eikä lähisairaalaan, hän oli syntynyt jossakin lähetyskentällä. Katselin hänen varpaitaan, ne olivat suuret ja pyöreät, aivan erilaiset kuin omani. Ne olivat joko mutaiset tai niiden iho oli tumma.

Siis kaiken kaikkiaan aika outo tapaus. Olen viime aikoina harrastanut vähän sukututkimusta ja teettänyt joitakin DNA-kokeita. Lapsi saa noin 50% isänsä perimää ja keskimäärin saman verran äitinsä perimää. Unessa saamani lapsi oli minun, mutta perimältään aivan erilainen.

Hän oli siis hengellinen lapsi. Olen kai elämäni aikana lähettänyt rahaa lähetyskentille, eri puolille maailmaa. Viimeksi annoin venäjänkielisen evankelioivan kirjallisuuden painamiseen. Mutta en silti koe olevani mikään erityinen toimija maailman evankelioimisessa. Hengelliset lapset ovat - jos niitä syntyy - täysin Jumalan tekoa, hänen armoaan.

Onhan tämä aika muutenkin aika ihmeellinen. En ole koskaan ollut lähettinä lähetyskentällä enkä ylipäätään ole juuri matkustellut maailmalla, silti - sanon tämän nöyrästi - saarnaan kaikilla mantereilla. Vaikka saarnaan suomeksi, joku suomea ymmärtävä lukija saattaa ilmaantua blogiini mistä vaan kaukaa. Etelä-manner kai on ainoa maanosa, josta ei ole lukijoita ollut, mutta siellä ei taideta harrastaa omia nettiosoitteitakaan...?

Siis ilman mitään ylpeyttä voin ihmetellä tällaista. Perinteiset pastorit saattavat väheksyä nettipastoreita, mutta mitäpä se haittaa, kun emme oikeastaan kilpaile keskenämme. Kaikki tämä evankelioimisen ihmeellinen maailma ja mahdolliset hengelliset lapset, jotka syntyvät kävelemään tällä pallolla mutaisin varpain - he ovat Jumalan suuria ihmeitä, hänen luomistöitään, Kristuksen kirkkauden ilmentymiä, hänen armonsa suurta lahjaa. Kuka kehtaa siitä rintaansa röyhistää ja ottaa itselleen kunniaa? Toivottavasti ei kukaan.

Mutta juuri siksi meidän tulisi tehdä lähetystyötä, että itse Herra on meidän työtoverimme. Pyhä Henki on meidän kanssamme ja vaikuttaa meissä, että jaksamme työskennellä, jaksamme olla lähettämässä, onnistumme saamaan tuloksia, pystymme jopa synnyttämään uusia lapsukaisia Herralle. Kristuksen kirkkauden kiitokseksi se kaikki koituu.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.

Kielen synnit

Vanhurskaan suusta viisaus versoo, mutta myrkyllinen kieli leikataan poikki. Sananl.10:31.

Terveen uskon suurimpia esteitä on haluttomuus irrottautua kielen synneistä ja vastahakoisuus, kun pitäisi 'pestä suu saippualla.' Joudun itsekin jatkuvasti taistelemaan kiusauksia vastaan, kun tekisi mieli sanoa suorat sanat - ja joskus sanonkin. Tuskin monikaan selviää uskonelämän vaelluksesta joutumatta koskaan tekemään parannusta kielen synneistä. Toisaalta Herran veli Jaakob toteaa, että kielensä kurissa pitäminen on likipitäen mahdoton haaste:

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Jaak.3:7-8.

Sanoihin helposti sekoittuva myrkyllisyys on sitkeä kiusa. Joudumme tekemään tosissaan töitä, että saamme lempeän kielen ja puhtaan suun. Jumalan ihmisen on syytä lukea paljon Raamattua ja ottaa opiksi sanan viisauksia. Jumalinen elämä on kaikkineen tarkoitettu jalostamaan meidän luonnettamme, vaikka emme pyhiksi omin voimin kasvakaan.

Vilpitön ihminen pääsee hengellisen kasvun tielle, mutta kaikilta se ei automaattisesti onnistu. Kehitys voi johtaa myös toiseen suuntaan, jos myrkylliset puheet alkavat hallita. Kehityksen toisessa ääripäässä olevia ihmisiä sanotaan noidiksi. Noidan määritelmä on Pietarin napakan luonnehdinnan mukaan tällainen:

Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan. Ap.t.8:23.

Noita Simon oli tuossa tilanteessa juuri tullut uskoon, mutta ei ollut vielä kokonaan vapautunut okkultismistaan. Hänellä oli suuri tarve kasvaa hengellisesti eikä tavoite ollutkaan ihan toivoton, sillä Simon ymmärsi pyytää esirukousta. Mekin voimme tarvita paljon esirukousta ja armoa, jotta suustamme kehittyisi Jumalalle käyttökelpoinen ruumiinjäsen. Älkäämme siis ihmetelkö, jos kompastelemme tässä sanojen valinnan vaikeassa työssä, sillä juuri ne epäonnistumiset, jotka itseäkin nolottavat, kasvattavat meitä eniten.

Kun kirjoitan näitä lyhyitä kirjoitelmiani tänne nettiin, yritän rakentaa lukijoideni uskoa ja rohkaista jokaista jumalisuuteen ja terveeseen uskoon. Samalla joudun punnitsemaan, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. En halua lytätä ihmisiä. Joskus kyllä arvostelen aatevirtauksia, kyseenalaista opetusta, erilaisia kollektiivisia epäkohtia. Niin Jeesuskin teki. Hän on kaikessa paras esimerkki ja elämän malli. Ja sillä valtuutuksella, mikä hänellä oli, hän puhui joskus kohtisuoria sanoja eräille henkilöillekin. Sellaista valtuutusta ei aina meillä ole ja sen vuoksi on parasta olla varovainen, kun tekee mieli tuomita lähimmäisiä.

Kärsivällisyys tehoaa mahtimieheenkin, lempeä kieli särkee kovan luun. Sananl.25:15.

Uskon seikkailu

Tutustuminen uskon maailmaan, käsitykseen Jumalasta, alkaa monilla varhain lapsuudessa, mutta on myös niitä, jotka vasta aikuisuuden kynnyksellä törmäävät yhtäkkiä johonkin munkkilatinaan, joka syötetään heille kuin esimerkkinä eksoottisesta kaukomaiden kulttuurista. Siihen kulttuuriin kuuluu kaapumaiset asut, aasit, jättiläiset, monituiset vitsaukset, loputtomat sodat ja erittäin vaikeaselkoinen uskonnollinen jargon. Kaiken kaikkiaan kasvoille heitetään märkä rätti - kulttuuri jossa ei ole järjen häivää. Mikään siinä ei kuulosta kiinnostavalta, mikään siinä ei herätä uteliaisuutta, mikään siinä ei houkuta. Tietysti siitä saa osakseen salaperäistä sosiaalista arvokkuutta, jos kaiken todennäköisyyden vastaisesti voi alkaa ymmärtää tuota munkkilatinaa ja jopa esiintyä kyseisen aihealueen asiantuntijana. Ainahan huomioarvoa on asialla, joka on täynnä kummallisuuksia. Onhan hienoa sitten kulkea itsekin kaavussa, heilutella jotakin muka paimensauvaa ja saarnata jostain korkeuksista sellaista, josta kukaan ei saa selvää.

Mutta oikeasti - kyllä Herraa Jeesusta kannattaa lähteä seuraamaan. Päämäärä on korkea ja matka perille sisältää paljon seikkailua. Kun nuorena miehenä päätin lähteä pyhälle matkalle, koin suurta jännittävää odotusta, ja mietin, mitähän ihmeellisiä asioita Jeesus on suunnitellut minulle. Koin aloittaneeni suuren seikkailun. En tiennyt, mitä seuraavan kulman takana odottaisi.

Päätin heti alussa, että en antaisi munkkilatinan häiritä ja jätin pahimman jargonin sikseen. Olin varma, että uskon perusasiat voitiin ilmaista kansankielellä, jopa selkokielisesti. Yritin opetella ajattelemaan yksinkertaisesti, selkeästi ja suoraviivaisesti. Olin varma, että usko antaisi liikkumavaraa päästä melko yksinkertaisella logiikallakin riittävän syvälle.

Olin varma, että seikkailuni olisi välillä aika paljonkin yllätyksiä täynnä. Olin varma, että se sisältäisi suuria tunteita. Tiesin, että tekisin asioita, joita en omin avuin kykenisi, työtä, johon oma lahjakkuuteni ei riittäisi. Odotin, että saisin ammatin ja työtä, vaimon ja perheen. Minun Jumalani ei pukisi minua kaapuun eikä vaatisi minulta selibaattia. Kaikenlainen tekopyhyys oli jo etukäteen tarkoitettu torjuttavaksi. Mihinkään luostariin ei Herra minua kutsuisi.

Päädyin helluntaiseurakuntaan, mutta siitäkin piti irrottautua, kun sääntönikkarit kävivät kimppuuni. En alun alkaenkaan ollut odottanut, että usko voitaisiin vangita johonkin laatikkoon. Seikkailuni ei olisi voinut juuttua johonkin tehtaaseen, jossa valmistettiin massatuotteita. Minun Jumalani rakastaa vaihtelua, hän on ihastunut omintakeisuuteen, persoonalliseen otteeseen. Hän haluaa, että naurunikin on erilainen.

Niinpä sinun kannattaa ottaa sellainen asenne, että uskon tien vaellus on seikkailu. Se ei ole puuduttavaa paikallaan junnaamista. Se ei ole kaavoihin kangistettua elämää, joka menee aina nuottien mukaan. Se sisältää yllätyksiä. Siinä on kiinnostavia käänteitä. Se on jännittävä, henkeä salpaava tarina, elämää, joka on täynnä ihmetystä. Se on terveen järjen mukaista, mutta ei tylsää. Se on tien raivaamista viidakkoon, vuorten yli kiipeämistä.

Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä. Jer.33:3.

Kädet savessa

Sinun elämäsi ei oikein mahdu uskonoppineiden sääntökirjan kehyksiin. Sinun pitää kotonasi taistella omaisesi mielenterveysongelmien kanssa. Joudut kantapään kautta opettelemaan psyykelääkkeiden sivuvaikutuksista, tunnistamaan psykooseja, käymään vuoropuhelua lääkäreiden ja psykiatristen sairaanhoitajien kanssa. Joudut taistelemaan, jotta omaisesi saa hoitoa, edes jonkinlaista. Kun kohtaat seurakunnan jäseniä ja heidän liikuttavan huolestumisensa ilmauksia, huomaat, että seurakunnan sääntökirja ei tunne sinun tapaustasi. Voit saada osaksesi paheksuntaa, naureskeluakin. Se ainoa sääntökirjan kohta, joka velvoittaisi heidät rukoilemaan ahdingossa olevan lähimmäisensä puolesta, laiminlyödään, unohtuu, jää jalkoihin. Ehkä jokin siunailu sentään muistetaan ilmoille päästää.

Tai sinä toinen: sinun ongelmasi on perheenjäsenen alkoholismi, kenties huumeiden käyttö. Päihteiden käyttö ja siitä seuraava häiriökäyttäytyminen toistuu aina selvien jaksojen jälkeen. Sinä pelkäät niitä päiviä, kun tulet koulusta/töistä kotiin ja kohtaat kotona vallitsevan riitelyn ja kaaoksen. Pelkäät joutua väkivallan kohteeksi. Mielesi tekee heti lähteä pois jonnekin, missä ei tarvitse osallistua tähän turhauttavaan voimien mittelyyn. Haluaisit pyytää rukousapua seurakunnasta, mutta tiedät, mihin se johtaa. Tietovuotoihin, hurskaisiin neuvoihin, syyllistämiseen. Niinpä tyydyt siihen, että sydämesi itkee yksin ja vuodatat kyyneleesi Jeesuksen jalkojen juureen.

Kukapa auttaisi ahdistunutta, surun murtamaa, yksin taistelevaa ihmisparkaa, joka reippaasti kertoo olevansa uskossa, kun kysytään, mutta vaikeina hetkinään epäilee, onko Jumalaa olemassa? Kuka lohduttaisi lohdutonta?

Sinun kauniit kätesi ovat syvällä tässä elämän savessa. Sinun myötäelävä sydämesi taistelee läheistesi puolesta. Jeesus Kristus on aivan sinun vierelläsi, niin lähellä, että olet yhtä hänen kanssaan hengessä. Tunnet samoja tunteita kuin hän. Rukoilet epätoivoisilta tuntuvia rukouksiasi "ota pois tämä malja" yhdessä hänen kanssaan. Huudat Jumalan puoleen, tyhjyyteen niin kuin sinusta tuntuu, sydän pakahtumaisillaan. Jeesus kuulee huutosi ja vastaa sinulle.

Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. (sela) Ps.62:9. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Joh.14:27. Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. 2.Kor.4:16.

Taisteluittesi keskellä saat kokea ihmeellistä rauhaa ja luottamusta. Saat vahvistua uskossa, kasvaa lujaksi Jumalan ihmiseksi ja rakastua Herraan yhä syvemmin. Hän antaa sinulle voittoja: ympäristössäsi tapahtuu edistystä, mutta sinun sisälläsi tapahtuu vielä mullistavampaa - sinä saat kulkea Kristuksen voittosaatossa ja levittää ympäristöösi hänen tuntemisensa tuoksua (2.Kor.2:14). Sinut opitaan tuntemaan Kristuksen lähettiläänä ja sinun taivaallinen kutsumuksesi kirkastuu tämän kaiken keskellä.

Sisälle elämään

Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" Matt.19:16.

Sama kysymys toistuu eri evankeliumeissa ja sama kysymys toistuu yhä tänäkin päivänä. Kysymyksessä on positiivista se, että se tähtää elämään sisälle pääsemiseen, mutta se on silti väärä kysymys. Iankaikkista elämää ei peritä siksi, että on tehty hyvää. Omat ansiot eivät riitä. Oikeastaan asia on juuri päinvastoin: pitää myöntää, että on syntinen, huono, jopa kelvoton - sitten voi taivaan portit aueta. Niin absurdia se on. Ihmekös, jos Paavali sanoi evankeliumia hulluudeksi:

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. 1.Kor.1:18.

Publikaani (Luuk.18:13) ja syntinen nainen (Joh.8:11) saivat Jeesuksen silmissä armon. He myönsivät syntisyytensä ja kaipasivat anteeksiantoa. Juuri heidän kaltaisiaan Jeesus tuli pelastamaan. Hän tuli etsimään kadonneita, pois poikenneita, sorrettuja ja hyljeksittyjä.

Sellaisena minäkin sain tulla Jeesuksen luo. Ihmiset tuomitsivat minua eri tavoin ja syystäkin syyttivät. Kristus veti minua vastustamattomasti puoleensa. Koin, kuinka hän rakasti minua kaikesta huolimatta. Hän ymmärsi, oli myötätuntoinen ja hyväksyi. Hän oli kaikkien syyttäjien vastapaino.

Siitä on aikaa ja minullekin tekisi hyvää uudistua uskossani ja päästä ensirakkauteen. Mutta olen huomannut, että uskossa eläminen vaatii monella tapaa määrätietoisuutta, lujaa vakaumusta, kykyä uudistua ja kasvaa hengellisesti. Olen huomannut, ettei se kaikilta onnistu. Hyvien tekojen illuusio vaanii uskoon tulleita. Liian monet saarnamiehet vielä lisäävät vaatimuksia, nostavat rimaa, ruoskivat seurakuntalaisia, syyttävät epäonnistujia. Jotkut jopa kulkevat suurennuslasin kanssa etsimässä jotakin tekosyytä, jonka perusteella voisivat tehdä tyhjäksi hyvänkin vaelluksen.

Haluaisin siis sanoa: uskossa kasvaminen ei tapahdu omasta ponnistelusta, kuvitellusta pyhittymisestä tai mistään. Jos on saanut pääsylipun taivaaseen, sen voi säilyttää hyvässä sydämessä, vilpittömässä uskossa ja luottamuksessa Jumalan armoon Kristuksessa. Kasvua ja eteenpäin menoa tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Yleensä kyllä tapahtuu, mutta hyvin hitaasti ja huomaamatta, mitään kerskaamista siinä ei ole. Joka päivä vain jätämme itsemme Jumalan armon varaan.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef.2:8-9 KR38.

Jumalan sotilas

Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Ef.6:11.

Hengellinen sodankäynti on aika ajoin pinnalla. Pyhä Henki voi korostaa sitä toisinaan ja aihe pysyy seurakunnan huomion kohteena, mutta joskus tämäkin korostus menee yli ja hengellisestä sodankäynnistä voi tulla kulttiaihe. Sielunvihollisen käskeminen olisi tärkeä taito soveltaa silloin, kun se tapahtuu Pyhän Hengen neuvosta. Muuten saatamme joutua tilanteisiin, jotka muistuttavat ylipappi Skeuaksen poikien henkien manaamista (Ap.t.19:14-16). Ei ole suositeltavaa tehdä paholaisen pois ajamisesta mitään valkoista magiaa.

Mutta - jos olet puettu Jumalan täyteen taisteluvarustukseen, on sillä vähän samanlainen vaikutus ympäristössäsi kuin sotilaalla, joka on armeijan varusteissa ja hampaisiin asti aseistettu. Vaikutus on huomattava, jos liikutaan vihollisen alueella ja tullaan havaituiksi. Ampuminen alkaa välittömästi.

Tähän rinnalle voisin jakaa muiston eräästä työaamusta. Kävelin työpaikalleni kaikessa rauhassa ja ulko-ovella oli eräs firman työntekijä tupakalla. Jo kaukaa kuulin, kuinka hän alkoi kirota minua. Nimitteli ilkeillä sanoilla, mutta kun tulin lähemmäs ja kysyin, mitä hänellä oli mielessään, ei hän kertonut. Päin naamaa ei uskaltanut sanoa, kiehui vain raivoaan muuten.

Paholainen pelkää Jumalan lapsia, varsinkin niitä, jotka ovat aikuisia ja kulkevat sotavarustuksessa. Pahat henget jo lähtökohtaisesti pakenevat meitä, niiden ulos ajaminen olisi helppoa, elleivät isäntäihmiset pidättelisi niitä. Tavallista on, että ne isäntänsä/emäntänsä selän takaa huutelevat ilkeyksiään eivätkä helposti lähde livohkaan.

On jopa rohkaisevaa saada joskus kiviä niskaan. Jumalattomat varsin usein ilmaisevat heti tavatessa, millä puolella rintamaa he ovat. Surullista toisaalta on, kun uskovat joskus paljastavat, että eivät oikein tiedä, missä joukkueessa pelaavat.

Aloin miettiä näitä, kun käsite "vanhurskauden haarniska" oli jonkun amerikkalaisen käännöksen mukaan "God’s approval as your breastplate" eli pitäisi pukea ylleen "Jumalan hyväksyntä rintasuojukseksi". Olen itse nimennyt omissa rukouksissani rintahaarniskan "rakkauden, uskon ja vanhurskauden haarniskaksi". Se on yhdistelmä kahdesta raamatunkohdasta eli Ef.6:14 ja 1.Tess.5:8. Mutta Jumalan hyväksyntäähän käsite vanhurskaus tarkoittaa.

Mediassa keskustellaan tänä päivänä paljon varusmiespalvelusta ja mietitään, josko naisetkin saataisiin tavalla tai toisella mukaan talkoisiin. On huomattava, että lapsia ei sentään vielä rekrytoida armeijaan. Tämä on päivänselvää kaikille. Niinpä on selvää, että Jumalan täysi taisteluvarustus kuuluu vain uskossaan aikuisille. Sitä voi suositella vähintään yhtä innolla kuin varusmiespalvelusta. Onko tässä myös hengellisen iän testi?

Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Room.13:12.

Evankeliumi vapauttaa

Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Luuk.4:18-19.

Onko sinulla jalkapanta? Nykyään voidaan käyttää esimerkiksi vangeilla jalkapantaa, kun heidät päästetään valvottuun vapauteen. Näin tiedetään, missä he liikkuvat, sillä jalkapanta mahdollistaa gps-seurannan.

Ihmisillä voi olla erilaisia näkymättömiä jalkapantoja, kun he ovat oppineet jonkin ajattelutavan, joka rajoittaa heidän elämäänsä. He saattavat ajatella, että olen sairas loppuikäni enkä koskaan parane. He saattavat myös päätyä luulemaan, että he ovat tyhmiä eivätkä koskaan onnistu opiskelemaan itselleen tutkintoa. Huonot kokemukset ikään kuin lukitsevat heidät omaan elinpiiriinsä. He kokevat olevansa kahden kerroksen väkeä, mutta nimenomaan sitä alempaa. Joku on ehkä sulkenut itsensä sellaiseen laatikkoon, jossa hän kokee, että hän ei koskaan löydä 'sitä oikeaa' eikä voi tulla onnelliseksi parisuhteessa. Tai siinä laatikossa on parisuhde, mutta ei lapsia.

Johonkin laatikkoon joutumisesta seuraa kokemus, että on vanki. Sorrosta seuraa kokemus, että ei ansaitse koskaan parempaa. Sokeudesta seuraa, että ei voi haaveilla valoisasta tulevaisuudesta, vaikka sokeus ehkä onkin vain side silmillä.

Niinpä evankeliumin sanoma voi olla mullistava, sillä se päästää meidät ulos laatikosta, se avaa silmiltämme siteen, se vapauttaa huonojen kokemusten jättämästä arvesta. Pessimististä tulee optimisti, vangista vapaa, masentuneesta ihmisestä jälleen unelmoiva ihminen. Passiivinen ja masentunut voi muuttua luovaksi ja innostuneeksi. Jeesus muuttaa ihmisen ajattelutapaa, kykyä katsoa itseään uusin silmin, nähdä itsensä arvokkaana ja antaa mahdollisuuden uskoa parempaan huomiseen. Jeesus ja hänen kosketuksensa aivan kuin sysää meissä liikkeelle prosessin, joka vie meitä lukkiutuneesta tilanteesta eteenpäin.

Uskoville, jotka ovat jämähtäneet lain kirjaimeen kiinni kuin jääpuikot, Jeesus tuo kevään lämmön, joka sulattaa jään ja saa vedet virtaamaan. Kannattaa siis pitää kiinni ilosanomasta ja asettaa se lain edelle. Jätetään laille se tehtävä, mikä sillä on - tuottaa synnintunto - ja juostaan Jeesuksen syliin iloitsemaan evankeliumista.

Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Kol.1:12.