Pätevämpien varjossa?

Haluan sinun kohdistavan katseesi Filippokseen. Hän oli Jerusalemin seurakunnan jäsen ja hänet valittiin diakoniksi. Filippoksen palvelutyö ei kuitenkaan erottunut joukosta mitenkään erityisemmin, sillä ympärillä olivat apostolit Pietari ja muut 'suuret Jumalan miehet'. Emme tiedä, oliko Filippos missään toisia pätevämpi, paremmin kunnostautunut tai erityinen henkilö. Vaikutelmaksi jää, että hän sulautui joukkoon.

Jumala oli kuitenkin erityisesti voidellut Filippoksen. Enkä puhu nyt apostoli Filippuksesta, joka oli yksi Jeesuksen 12 opetuslapsesta. Hänenkin palvelutyönsä oli huomattava, mutta emme paljon siitä tiedä. Hän kaiketi kuoli marttyyrinä Hierapoliksessa, josta hänen hautansa on luultavasti vastikään löydetty. Sen sijaan diakoni Filippoksen tähti nousee taivaalle raketin lailla, kun hänen oli pakko siirtyä Jerusalemista muualle. Jerusalemin seurakuntaa kohdanneet vainot, joita mm. Saulus Tarsolainen oli nostattamassa, aiheuttivat suurta ahdinkoa ja valtaosa seurakunnasta lähti pakoon - Filippos Samariaan.

Filippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Ap.t.8:5.

Samariassa syntyi suuri herätys, jota Pietari ja Johannes kävivät osaltaan vauhdittamassa (Ap.t.8:14-17). Jopa paikallinen noita, Simon nimeltään, tuli uskoon ja: nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan. Ap.t.8:13.

Sinäkin saat siis uskoa, että se ahdinko, jossa olet, on Jumalan tiedossa ja hän aikoo käyttää sitä siirtääkseen sinut siihen paikkaan ja siihen uuteen tilanteeseen, jossa sinun lahjasi pääsevät oikeuksiinsa. Sinä olet joutunut pitkään olemaan eräiden silmäätekevien varjossa. Nuo tärkeät henkilöt ovat vieneet sinulta tilan. Sinulla olisi sanottavaa, mutta kansa ei sitä oikein tiedä. Sinä et saa tilaisuutta käyttää lahjojasi ja näyttää voiteluasi. Sinun pitää päästä avoimelle kentälle raivaamaan uudispeltoa. Sinun oma elämäntyösi odottaa ja sinun samariasi on edessäsi - aivan oven takana. Astu siis sisään kutsumukseesi, ole uskossa vahva ja luota Herraan. Sinä et ainoastaan vapaudu ahdingostasi, sinä pääset selville, mikä siunaus ja ilo on kulkea Mestarin jalanjäljissä ja Pyhän Hengen voitelussa. Jumalan voimallinen sana odottaa saarnaamistaan ja ihmeet ja merkit seuraavat uskossa julistettua sanaa. Jeesukselle Kristukselle ei ole mikään mahdotonta.

Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Mark.16:20 KR38.

Siunattua uutta vuotta 2021 kaikille tämän blogin lukijoille!

Suukapula Lyttääjälle

Mietin Raamatun henkilöä nimeltä Ruut. Hän oli köyhistä oloista, vieläpä pakanakansan riveistä, ja jäi nuorena leskeksi. Hän tuli sitten anoppinsa Noomin kanssa Israeliin. Hän pääsi keräämään maahan pudonneita tähkiä rikkaan Boasin pellolle, vaikka oli Moabista tullut muukalainen. Hän oli siis kerjäläinen, jonka sallittiin koota tähteitä. Vähän kuin roskisdyykkari, jonka annetaan kaivella roskiksista syötävää. Häntä säälitään, kun ei hänellä ole muuta elantoa.

Jos Lyttääjä olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut hyvinkin sanoa Ruutille, että et saa kerätä tähkiä täällä, ne kuuluvat israelilaisille, eivät muukalaisille. Jos kerran olet tullut Moabista ja olet vierasmaalainen, ei sinulla ole asiaa tänne.

Ruut sai kuitenkin luvan kerätä maahan pudonneita tähkiä varsin arvovaltaiselta taholta, itseltään tilanomistajalta. Tilanomistaja Boas oli Rahabin poika. Rahab oli majatalon omistajan vaimo, jolla oli porton eli seksityöläisen maine. Hänenkin sukunsa oli vierasmaalainen Israelissa. Hän oli saanut jäädä asumaan israelilaisten keskelle, sillä hän oli tehnyt korvaamattomia palveluksia Joosuan armeijalle israelilaisten tunkeutuessa maahan. Jos Lyttääjä olisi saanut asiat päättää, hän olisi heti karkottanut Rahabin perheen maasta pois.

Kuinka ollakaan - asiat saivat omituisen käänteen: Ruut ja Boas alkoivat seurustella! Lyttääjä oli raivoissaan, mutta hieroi käsiään seuraavaa siirtoaan varten. Laki kielsi moabilaista pääsemästä seurakuntaan (Neh.13:1), joten Boas ei voisi mennä naimisiin Ruutin kanssa! Nyt Lyttääjä oli vahvoilla - laki olisi hänen puolellaan.

Mutta Boas oli päättäväinen mies eikä säikähtänyt Lyttääjän juonista. Ruut ja Boas menivät kaikesta huolimatta naimisiin. Rakkaus oli lakia väkevämpi. Ruut, joka oli kerjännyt Boasin pellolla, periaatteessa omisti nyt sen pellon!

Ruut oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, kun lapsikin oli syntynyt. Hän oli nyt onnellinen äiti pojalle, jonka nimeksi tuli Obed. Hänellä oli pojan lisäksi hyvä mies ja kaksi ihanaa anoppia! Ruut oli saavuttanut kaiken, mitä osasi unelmoida. Hän ei tiennyt, että Jumalan suunnitelma oli vielä kesken.

Oletko sinä saanut maistaa Jumalan hyvyyttä ja tullut tyytyväiseksi? Hyvä niin - tyytyväisyys on suuri voitto (1.Tim.6:6). Mutta joskus se laakereilla lepääminen voi olla Lyttääjän työtä. Hän kuiskuttelee aina, että tähän se sitten jäi, mitään enempää ei tapahdu, että sinusta ei sittenkään tullut mitään kummempaa, tavallinen tallaaja vain. Kohta jo hauta aukeaa.

Kunpa osaisimme katsoa tulevaisuuteen aina uskon silmin. Kunpa meillä olisi ne tuntosarvet, jotka näkevät näkymättömän (Hepr.11:27). Kunpa meillä olisi aina viisauden ja ilmestyksen henki (Ef.1:17), ettemme olisi kuin sokeat kissanpennut. Kunpa meidän sisäinen Lyttääjämme osaisi kerrankin pysyä vaiti! Suukapula sille, jos ei muu auta!

Näkikö Ruut, että Obed saisi kerran lapsenlapsen nimeltä Daavid? Ja että Daavid saisi kerran jälkeläisen nimeltä Jeesus? Ei varmaankaan. Joskus vain Lyttääjä näkee tällaisia asioita ja kuiskii omaa propagandaansa, jota myös epäuskoksi sanotaan. Tai pessimismiksi.

Ei anneta epäuskolle periksi, vaan unelmoidaan ja uskotaan ihmeisiin. Ei siksi, että omistaisimme suuren uskon, vaan siksi, että meillä on niin suuri Kuningas!

Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Ps.24:8.

Tuo asiasi Herran eteen

Työpaikallani sattui useamman kerran, että eräs työtoveri tuli kysymään minulta neuvoa. Hänellä oli ongelma, jota hän ei kyennyt itse ratkaisemaan. Niinpä hän selitti asian perusteellisesti minulle ja sitten - ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän oivalsi jotakin, kääntyi ja lähti. Ovelta hän sitten huikkasi: "Nyt mä tiedän, keksin sen itse... Kiitos, kun olit kipsipäänä!"

Asian selittäminen ääneen toimi. Aivot pystyivät työskentelemään tehokkaammin ja luovemmin ja oivaltamaan samalla jotakin, mitä ei hiljaa mielessään miettimällä onnistunut keksimään. Tätä menetelmää kannattaa soveltaa myös niiden ongelmien kanssa, joita meillä on omassa elämässämme, asioissa jotka olemme vieneet Jumalalle, koska ne ovat niin vaikeita ratkaista. Olemme saattaneet siis jo päästä lähelle asian ratkaisua - asian jättäminen Jumalan eteen on jo osa ratkaisua.

Mutta pitäisikö meidän selittää asia vielä juurta jaksain Herralle ja puhua se ihan ääneen? Samalla voisi päähän pälkähtää hyviä oivalluksia, mahdollisia ratkaisuehdotuksia, tiekartta perille hyvään lopputulokseen? - Ainakin kannattaa yrittää.

Jumalalle puhuminen on yksi parhaimpia harrastuksia, mitä voi keksiä. Raamattu kuvaa meille entisaikojen pyhien rukouselämää ja opettaa meitä hiljentymään. Kristillisessä perinteessä ei paljonkaan puhuta mietiskelystä, mutta rukoileminen on mietiskelyä, hiljentyminen myös. Joogalle on siis kristillinen vaihtoehto. Rukous on kristityn tapa hiljentyä ja mietiskellä. Se vaatii oikean asenteen, ei niinkään oikeaa asentoa. Kokemus osoittaa, että ääneen rukoileminen on hyödyllistä. Kielillä rukoilemista ei juuri edes voi tehdä suu kiinni.

Seurakunnan kanssa tai pienryhmässä rukoileminen on hyödyllistä senkin vuoksi, että se tapahtuu ääneen. Jumalan sanakin on hyvä sanoa ääneen, sillä ääneen lausuttu sanan lupaus toimii. Usko lähtee liikkeelle, kun uskon sisältö ilmaistaan ääneen.

Jumala siis odottaa meiltä, että nöyrrymme tarpeeksi pyytääksemme häneltä apua. Hän haluaa kuunnella. Hänen täytyy saada kuulla meidän ongelmastamme ja kuulla se meiltä itseltämme, kun me sen selvin sanoin hänelle esitämme. Hän ei välttämättä sano mitään meidän luonnollisille korvillemme, hän puhuu meidän sydämemme korviin oivalluksia, luovia ratkaisuja, uusia ideoita.

Kuunnelkaa tarkasti, herkistäkää korvanne, nujertakaa ylpeytenne - Herra puhuu! Jer.13:15.

Kinkun sulattelua

Joulu on kuin ilosanoma Jeesuksesta tarjoiltuna suklaakuorrutuksen kera. Sanoma Jeesuksen syntymästä on piilotettuna lahjakasan alle, tunnelmallisten joululaulujen säveliin, hyvien ruokien ja mukavan seurustelun keskelle. Se on vähän kuin eturuoka tai jälkiruoka, miten halutaan. Jeesus osallistuu perhejuhliimme vähän kuin salaa, vähän kuin joku edesmennyt sukulainen, jonka kuva on kaapin päällä.

Joulu on sekä aito että epäaito. Jeesus on tärkeä henkilö, koko kaikkeuden tärkein ja meidän elämämme keskipiste, mutta hänen syntymäpäivänsä on täynnä pakanallista koristelua kuusineen päivineen, pukkeineen ja tonttuineen. Olemme tottuneet tähän sekamelskaan, mutta tarkemmin ajatellen se on kyllä aika outo soppa.

Ehkä Jeesuksen syntymäpäivää ei pitäisi viettää ollenkaan, kun kerran tarkka päivämääräkin on täysin hämärän peitossa, jopa vuosi. Miksei Jeesus-lasta juhlita sydänkesällä? - Monet ovatkin määritelleet uskonsa sisällön niin, että joulu ei kuulu siihen. Eivät ainoastaan jehovantodistajat, vaan muutkin. Jouluun liittyy niin ristiriitainen juhlaperinne, että monet itsensä apostolisiksi uskoviksi tunnistaneet henkilöt karsastavat joulun viettoa.

Minä en ole jaksanut joulua siivota pois elämästäni. Joulu on minulle kuin kahvipulla. Syön sitä, mutta en suosi makeita vaihtoehtoja. En ryve joulun tunnelmissa. Annan lahjoja, syön paistia, tapaamme läheisiä. Saatamme käydä aattohartaudessa, jos ei korona estä. Yritän keskittyä joulussakin hengelliseen sisältöön, vaikka se kuulostaakin tekopyhältä.

Niin, mitä hyötyä siitä olisi, jos kaiken jouluun liittyvän sekamelskan siivoaisi? En tiedä - onhan kristinusko muutenkin melkoinen sekametelisoppa. Joka suhteessa pitää siivota pois kaikenlaista uskonnollista krääsää, torjua monenlaisia uskomuksia, harhaoppeja peräti, ja keskittyä olennaiseen. Sehän on uskonelämän normaali prosessi. On osattava olla valikoiva, mutta ei mikään narsisti, joka kulkee koko ajan nokka pystyssä ja halveksii muita. Emme voi tehdä pikkuasioista pääasioita emmekä niiden pois siivoamisestakaan tehdä uskonelämän keskeistä sisältöä. Sellainen ylihurskas intoilu olisi lopultakin vain ylpeyttä.

Nämä omatekoista hurskautta... vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. Kol.2:23.

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni. Viettäkää tämä pitkä viikonloppu uskossa, mutta rennosti. Levätkää hyvin. Joulua voi viettää monella tavalla ilman huonoa omaatuntoa. Vietä siis oman näköisesi joulu. Toivotan kaikille siunattua ja rauhaisaa joulujuhlaa!

Ahtaan paikan kammo

 

On ihmisiä, jotka katsovat uskon maailmaa avaimenreiästä. He ovat ehkä omaksuneet jonkinlaisen ovimiehen roolin ja tarkastavat tulijoita. Onko tulijalla varmasti lippu taivaaseen? Tämä voi johtua siitä, että he tuntevat vain evankelistojen Jumalan ja senkin puutteellisesti. Jumala on heille ankara ja vihainen lipuntarkastaja, jonka elokuvateatteriin ei pääse vilungilla. Vanha lippu ei kelpaa, tarkastus on huolellinen. Väärennöksiä ei suvaita. Kaikki livahtamiset tarkastajan ohi johtavat kiinniottoon ja rangaistukseen. Kaikki vilunkia yrittäneet viedään voimakeinoin sivusaliin, jossa näytetään kauhuleffaa.

Tutustuin hiljakkoin erääseen sukulaiseen netissä. Hän oli erään sukuhaaran nuori edustaja ja kyselin häneltä lisätietoja. Hän ei vastannut minulle mitään. Olen pohtinut syytä ja yksi mahdollinen syy on se, että googlettamalla minun nimeni voi todeta aika pian, että olen uskovainen. Ehkä hän oli allerginen uskolle, kuten niin monet nykyään ovat. Se saattaa johtua siitä, että heidät on joku uskovainen joskus vienyt sivusaliin katsomaan kauhuleffaa. Tai sanoisinko: olemme osanneet tehdä uskosta vastenmielisen ja kartettavan ilmiön. Kenties olen itsekin siihen syyllistynyt?

Jotain päinvastaista kuitenkin yritän tämän blogini kautta. Yritän antaa uskosta myönteisen, elämää avartavan kuvan. Yritän rohkaista ja valaa luottamusta huomiseen, joka on Jeesuksen yhteydessä turvallinen ja antoisa. En halua katsoa asioita mistään avaimenreiästä, vaan avata kunnolla ovet ja ikkunat. Jos mahdollista, haluan viedä lukijani avoimen taivaan alle, auringonpaisteeseen ja lempeään sateeseen, lämpimän kesätuulen hyväiltäviksi, rannalle ja korkealle kalliolle. Haluan välttää ahtaan paikan kammoa, sillä sellainen tulee myös ahtaan uskonnollisuuden keskellä. Haluan jakaa Jumalan ajatuksia ja siteerata Raamattua, mutta en missään luokkahuoneessa, mieluummin vaikka kiven tai kannon päällä, linnunlaulun ja perhosten keskellä.

Olen vakuuttunut, että usko on elämää kantava voima, mutta sen täytyy vaikuttaa keskellä elämää, keskellä arkea, keskellä kaikkia ihmeitä, joita Jumala on sirotellut niin paljon ympärillemme. Usko, joka pitää saarnata jostain saarnastuolista, kuulijoiden yläpuolelta, ei oikein istu tähän ajatteluun. Uskonto, jota pitää viljellä neljän seinän sisällä jonkin tiukan opillisen kaavan mukaan, ei oikein sovi jumalakuvaani.

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. Room.8:15-17.

Kaikkea runsain mitoin

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. 1.Tim.6:17.

Veikkaajan silmissä kangastelee se suuri onnenpotku ja lottovoitto, joka tuo paljon rahaa. Sitten kun on 'rahaa, vaikka lampaat söisi', sitten elämä on rikasta ja elämisen arvoista!

Vai olisiko sittenkin parempi luottaa Jumalaan ja pärjätä vähemmillä varoilla, uskoa että huomennakin Jumala antaa jokapäiväisen toimeentulon? On pakko myöntää, että omassa elämässäni toimeentulo on ollut niukka mutta riittävä ja Jumala ansaitsee kiitoksen huolenpidostaan, mutta silti se lottovoitto vaan aina kangastelee mielessä. Hetkittäin tajuaa, miten tyhmää sellainen on - varsinkin koronapandemian keskellä.

Elämän onnellisuushan on jotakin, jota ei voi rahalla ostaa. Ei rahalla saa kestäviä siunauksia, sillä saa korkeintaan jotakin huumaa, joka sekin haihtuu nopeasti. Jos voittaisi miljoonia lotossa, olisi ihan purjeessa sellaisten rahojen kanssa. Saisi lopulta enemmän murheita kuin iloja.

On mahtavaa huomata, kuinka elämän onni on pienissä asioissa. Kaunis ilma, linnunlaulu, kesätuuli, veden liplatus. Iltasella hyvä ruoka, virkistävä sauna, yöllä hiljaisuus ja tähdet, levollinen nukkuminen omassa sängyssä. Kun tähän vielä lisää rakkaan ihmisen jakamaan näitä, on mieli virittynyt kiittämään Jumalaa kaikesta.

Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. 1.Tim.6:6 KR38.

On hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan myönteinen, kiitollinen ja tyytyväinen. Niin helposti jokin ärsyttää, jokin on väärin ja nurinperin, jokin palvelu huonoa, jokin asian tila, jota julkisuudessa puidaan, pahasti pielessä. Sitten hetkessä olemme valmiita puimaan nyrkkiä, vihaisesti valittamaan, nousemaan barrikadeille, suoltamaan vihapuhetta. Toistan: on hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan tyytyväinen ja kiitollinen niistä pienistä asioista, jotka ovat sittenkin niin hyvin ja jotka ovat sittenkin niin suuria ja tärkeitä asioita, koska ne ovat niin lähellä. Ja uskon silmin voimme nähdä lisää tärkeitä asioita:

Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä... Hepr.12:28.

Lempeyttä peliin

Tulkoon laupeus, rauha ja rakkaus yhä runsaampana osaksenne. Juud.1:2.

Juudaksen kirje on ollut ainoita Raamatun kirjeitä, joita en ole lainannut. Ihan varta vasten siis otin yo. jakeen esille. Juudas oli luonnollisen syntymänsä kautta Jeesuksen veli. Samalla hän oli Jaakobin veli. Veljessarjaan kuuluivat myös Joosef ja Simon, joita ei mainita kuin kerran (Matt.13:55), ei myöskään Jeesuksen sisaria mainita nimeltä. Juudas oli kaiketi Jerusalemin seurakunnan kantavia voimia sen alkuaikoina. Juudaksen kirjeestä on jäänyt mieleen lähinnä tämä:

Rakkaat ystävät, rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa ja odottakaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään. Juud.1:20-21.

Muu osa Juudaksen kirjeestä käsittelee lähinnä seurakunnan ongelmia. Kirjeen sävy on aika kiivas, suorastaan kiukkuinen, kun Juudas hyökkää seurakuntaan luikertaneita pahoja ihmisiä vastaan, joiden usko on kaikin tavoin kelvotonta. He ovat vilpillisiä ihmisiä, jotka eivät aidosti ole omaksuneet kristillistä uskoa ja sen arvoja. Vertailukohdiksi löytyvät niin Kain kuin Bileam ja tietysti Korah.

Nykyihmisen korvissa Juudaksen saarna on likimain vihapuhetta. On varmasti Jumalan tahto, että Juudaksen kirje kuuluu Raamatun kaanoniin, mutta eipä sen lukeminen paljon mielialaa kohota. Se sisältää aika synkkää ja tulikivenkatkuista tekstiä, joka on kai tarkoitettu varoitukseksi. Sisällössä on kahta sävyä, toisaalta "laupeus, rauha ja rakkaus", toisaalta "Herra rankaisee kaikki jumalattomia".

Kevennykseksi voisi sanoa, että harva Raamatun kirjoittaja on kuulostanut yhtä paljon helluntaisaarnaajalta! Tai lestadiolaiselta saarnamieheltä! Tai siltä suomalaiselta herätyspuhujalta, joka kokee, että ei mikään tee niin hyvää kuulijoille kuin nyrkin pöytään lyöminen, etenkin kun sitä oikein vihaisesti paukutetaan! Eikä mikään niin aja ihmistä parannukseen kuin ankara nuhdesaarna! "Pääsinpä kerrankin rokottamaan!" iloitsi jälkeenpäin eräskin juhlapuhuja, kun oli ensin oikein perusteellisesti haukkunut kuulijat.

Mistä oikein opimme tämän? Juudakseltako? Luultavasti kuulijoiden nuhteleminen ja tuomioilla pelottelu on vain vanha perinne ja kuuluu evankelistojen työkalupakkiin. Ihmiset pitää pelotella uskoon, jos ei ne muuten tule. Eräs saarnamies oli täynnä kiukkua ja purki sitä vaimonsa kuullen kotonaan. Vaimo kommentoi:

Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Fil.4:5.

Kyllä minäkin haluaisin tätä ohjetta noudattaa ja jättää ne vihapuheet ja nyrkin pöytään takomisen pois. Aina ei ihmisluonto kuitenkaan taivu olemaan Herralle kuuliainen ja lempeä. Olisi osattava olla armollinen myös itselleen. Mutta, rakkaat ystävät, harjoitellaan positiivista asennetta, lempeää suhtautumista, armon osoittamista. Siinä olisi jo hyviä aineksia sielujen voittamiseenkin, eikö vain?

Automerkki nimeltä Usko

Se oli simahtanut ja jäänyt tien sivuun. Nuori nainen oli hypännyt ratista ja nostanut konepellin ylös, mutta muuta hän ei osannut. Ajoipa siihen sitten herra Opettaja ihmettelemään, mikä pirssiä vaivasi. Olisiko sähköt menneet? Hän puhui solenoidista ja virranjakajasta, akusta ja sytytystulpan kipinästä. Nuori neiti kuunteli silmät pyöreinä. Sitten oli vuorossa nelitahtimoottorin toimintaperiaate. "Kun mäntä liikkuu ylös ja polttonestettä ruiskutetaan palotilaan, kipinä sytyttää bensan ja mäntä painuu alaspäin ja pakokaasut pääsevät pakoputkeen, samalla mäntä pyörittää kampiakselia. Jos männänrenkaat ovat kuluneet, ei puristus riitä..."  Nuori neiti, joka hermoili autonsa hajoamista, alkoi hermoilla yhä enemmän: "Mutta eikö sitä saisi jotenkin käymään?" Opettaja tuhahti naisen tyhmyydelle ja tuumi, että ensin pitää löytää vika ja korjata se.

Mutta pelmahtipa siihen myös herra Evankelista. Hän oli varma, että sytytystulpissa oli karstaa ja ne piti puhdistaa. Sitäpaitsi - koska hänellä oli työkaluja mukana - hän voisi muutenkin vähän yleishuoltaa autoa. Ensin hän otti esiin painepesurin ja alkoi ruiskuttaa autoa. Herra Opettaja hyppäsi sivuun ja neiti myös, etteivät kastuisi. Auto sai kunnon kylvyn, vaikka ei se kauhean likaiselta edes vaikuttanut. "Kyllä se varmasti lähtee käymään taas, kun se ensin kunnolla puhdistetaan!" Evankelista tuumi. Ne tulpat ja niiden karstan hän kuitenkin unohti, kun herra Paimen kiiruhti apuun.

Herra Paimenen mielestä auton siivoaminen pois tienreunasta oli organisoitava hyvin, mutta onneksi hän osasi sellaiset asiat junailla. Niinpä hän soitti hinauspalveluun ja pyysi hakemaan auton pois ja viemään sen korjaamolle. Hän kysyi jokaiselta paikalla olleelta, tarvitsivatko he kyytiä. Hänen autossaan olisi kyllä tilaa. Hän voisi samalla jakaa seurakuntaan liittymiskaavakkeen kaikille ja kehua, miten hänen seurakuntansa on maailman paras, miten kaikista jäsenistä huolehditaan niin hyvin, ettei kenenkään tarvitse itse ajatella mitään. Varoja seurakunnalla kyllä on, sillä jokainen luonnollisesti maksaa kymmenykset seurakuntaan.

Tässä vaiheessa herra Profeetta saapui paikalle. Kaikki katsoivat häntä vähän kyräten, sillä hänet tunnettiin nenäkkäänä besserwisserinä, joka aina mukamas tiesi antaa parhaat neuvot. Niinpä hän nytkin heti kysyi, oliko tankissa bensaa. "Eihän moottori käy, jos tankki on tyhjä!" Niinpä Profeetta ryhtyi tutkimaan autoa ja katsoi ensimmäiseksi öljyt. Öljyä oli vähänlaisesti, joten peräkonttia ryhdyttiin availemaan. Olisiko siellä vähän öljyä, jota voisi lisätä? Olihan siellä. Sitten se bensatilanne. Herra Profeetta istui ohjauspyörän taakse ja väänsi virrat päälle. "No niin!" hän huudahti voitonriemuisella äänellä. "Tämähän on tyhjä kuin valtion kassa!" Hän nousi autosta ja meni penkomaan oman autonsa tavaratilaa. Sieltä hän löysi kanisterin ja kaatoi siitä litran pari neidin auton tyhjään bensatankkiin. Auto hyrähti heti iloisesti käymään.

Hinausauton tilaus peruttiin, kun todettiin, ettei neidin autossa ollut vikaa. Neiti ajoi lähimmälle huoltoasemalle ja osti tankin täyteen bensaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Ef.4.11-12.

Ihme käsissäsi

"Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?" Joh.6:9.

Kun Jeesus ruokki kansanjoukot viidellä leivällä ja parilla kalalla, Andreas oli yksi niistä henkilöistä, jotka edesauttoivat ihmeen syntymistä. Tietenkin myös se poika, joka kantoi eväitään. Hän luultavasti kuulutti ääneen, että minulla on muuten täällä pussissani leipää - niin kuin lapset vain osaavat tuoda ajatuksiaan mutkattomasti julki. Ja kuka olikaan ne leivät antanut hänelle mukaan? Tietysti äiti, joka oli leiponut leipiä ja paistanut sekä leipää että kaloja. Hän oli kaiketi elänyt varsin normaalia perheenäidin arkea sinä historiallisena aamuna.

Emme ole saaneet kuulla edes äidin tai pojan nimeä. Tiedämme, etteivät he olleet mitään kuuluisia ihmisiä, vaan tavallista paikallista väkeä. Ihmeen valmistelussa ei tarvittu titteleitä, ei arvoasemaa, ei yliopistoa. Ei kaivattu suuria suosionosoituksia tai poliittista kampanjaa. Ei tarvittu seurakunnan raamattukoulua. Oli vain yksinkertainen kutsumus olla hyvä äiti. Piti vain tehdä tunnollisesti perheenäidin askareita ja huolehtia lapsestaan.

Joskus se vähä, mitä meillä on, on tarpeeksi - varsinkin jos Jeesus voi tuoda oman panoksensa mukaan. Turha kilpailla naapurien kanssa, kenellä on komeammat nurkat tai reteempi auto. Turha leveillä etelän matkoilla tai kalliilla vaatteilla ja kultakoruilla. Yksinkertainen riittää, aito ja pröystäilemätön elämäntapa. Tärkeintä on olla aidosti oma itsensä ja elää tyytyväisenä siihen, mitä on saanut. Kiitollinen mieli yhdessä uskon kanssa voi johtaa ihmeen syntymiseen. Jeesus tietysti ihmeet saa aikaan, mutta ei hänkään tee niitä mielellään tyhjästä - hän haluaa meidät mukaan, osallistumaan, antamaan panoksemme - vaikka pienenkin. Jos panoksemme olisi jotenkin merkittävä, tulisimme helposti ylpeiksi - ja siihen ei ole varaa kenelläkään.

Oletko sinä sujut itsesi kanssa? Tavoitteletko arvovaltaa, hienoa titteliä ja vaikutusvaltaista asemaa? Ei ehkä kannata, parempi olla tavallinen tallaaja vaan, joka elää tavallisen kansan parissa tavallisena ihmisenä vain sillä erotuksella, että on uskossa ja käytettävissä, kun tilaisuus ja johdatus tulee.

Minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: - Tässä olen, lähetä minut! Jes.6:8.

Mikä adventti?

Olemme tottuneita joulun odottajia. Jeesus-lapsen syntymäjuhlaa valmistellessa vietämme adventin aikaa ja käymme ehkä jopa kirkossa kiekauttamassa parit joululaulut. Availemme adventtikalenterin luukkuja ja olemme Jumalan Pojan toisen tulemisen suhteen ihan herttaisen pihalla.

Mitä oikein odotamme? Jotain suloista vauvaa, joka kellii seimessään? Jos tietokilpailussa kysyttäisiin, mikä seimi on, me tuskin osaisimme vastata "eläinten syöttökaukalo". Seimihän on tietenkin se Jeesuksen peti, joka on kuvattu joulukorteissa - mitä muutakaan?

Kukaan ei puhu meille Jeesuksen toisesta tulemisesta totuuden mukaisesti, vaan kaunistellen ja aina jotenkin joulupaperiin käärittynä. Hänen tulemisensa päivää on kuitenkin kuvattu Raamatussa näin:

Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. Luuk.17:24. Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen. Ilm.1:7.

Tuntuu vähän siltä, että kulunut vuosi on ollut vaikeroinnin aikaa, kun kaikki kansat ovat kärvistelleet koronaviruksen kourissa. Vuosi 2020 on ollut yllätyksien vuosi ja kuin synnytystuskien alkua. Entä sitten sinä päivänä, kun tiedemiehet toteavat, että jokin asteroidi on Maan kanssa törmäyskurssilla? Jatkammeko kalenterin luukkujen avaamista kaikessa rauhassa ja joulutervehdysten kirjoittamista someen? Iloinen adventti voi silloin kääntyä tosi vaikeroinniksi, itkuksi ja kauhuksi.

Mitä rohkaisevaa tässä siis on? - Rohkaisevaa on tietää, että jos olemme elävässä uskossa, emme joudu mihinkään hätään. Lopun aikojen tapahtumien vyöryessä meidät temmataan Herraa vastaan yläilmoihin. Jos hän viipyy ja joudumme kärsimään lopun ajan melskeissä, Herra on vahvistava meitä uskossa, että kestämme kaiken.

Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. 1.Tess.4:16-17.

Jos jumaliset ihmiset eivät ole erottuneet jumalattomista, viimeistään niin käy silloin, kun pasuuna soi. Jumala on luvannut sanassaan näyttää, mikä ero on uskovalla ja ei-uskovalla:

Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele. Mal.3:18.

Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla, sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. Hepr.12:28-29. 

Esra, aikansa uskonpuhdistaja

He ylistivät ja kiittivät Herraa: - Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa Israelia kohtaan. Ja kansa kohotti suuren riemuhuudon ja ylisti Herraa siitä, että temppelin perustus oli saatu lasketuksi. Mutta monet vanhat papit, leeviläiset ja sukujen päämiehet, jotka olivat nähneet edellisen temppelin, itkivät ja valittivat, kun he katselivat uuden temppelin perustuksia. Monet taas huusivat ilosta, ja äänekkäässä riemussaan ihmiset eivät kuulleet toisten itkua. Kansan ilonpito kuului kauas. Esra 3:11-13.

Esran kirja on niitä harvoja, joista en ole lainauksia aiemmin ottanut. Se johtuu siitä, että olen viitannut aina Nehemian kirjaan, joka on osin päällekkäinen Esran kanssa. Alunperin ne ovat kai olleet yksi ja sama kirja. Esra on juutalaisen uskonnon isähahmoja, vähän kuin Mooseskin. Hän vaikutti paljolti siihen, miten tooraa tulkittiin ja minkälaiseksi juutalainen jumalanpalveluselämä toisen temppelin aikaan muotoutui. Luultavasti Aikakirjat ovat hänen käsialaansa. Hänen lainalainen uskonsa näyttäytyy kuitenkin varsin vieraana uuden liiton uskovalle.

Jotakin esikuvallista Esran uskossa kuitenkin on. Kun hän karkotti israelilaisten miesten ottamat pakanavaimot pois, hän alleviivasi sitä, että juutalaiseen seurakuntaan sai kuulua vain ympärileikatut miehet ja heidän juutalaiset vaimonsa plus lapset. Ympärileikkaamattoman miehen tytärtä ei juutalainen mies saanut ottaa puolisoksi. Uudessa liitossa ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus - siis uudestisyntyminen. Äitikirkkoni helluntaiherätys saa minulta vaihteeksi kehut, sillä heidän tavoitteensa on, että seurakuntaan kuuluu vain uudestisyntyneitä jäseniä. Kaikki ovat tervetulleita hengellisiin tilaisuuksiin, mutta seurakunnan jäsenyyteen otetaan vain uskoon tulleet ja uskovina kastetut. He ovat seurakuntaopissaan siis Esran linjoilla.

Ongelma voi tietysti olla siinä, että pitää erottaa, kuka on uudestisyntynyt ja kuka ei. Se ei aina ole helppoa, mutta hyvä ihmistuntemus ja henkien erottamisen armolahja auttavat. Luulen, että epäselvissä tapauksissa olisi hyvä, jos seurakunnasta löytyisi joku lämminhenkinen paimensielu luotaamaan kasteelle pyrkivän uskon laatua. Kovistelu tuskin auttaa.

Esran kirja kertoo toisen temppelin syntyvaiheista. Toinen temppeli koki aika monenlaisia vaiheita, kun kreikkalaiset valloittajat loukkasivat temppelin pyhyyttä. Makkabilaiset onnistuivat karkottamaan valloittajat ja temppeli piti vihkiä uudelleen. Tässä vaiheessa syntyi hanukkajuhla, jonka apostoli Johannes ohimennen mainitsee "temppelin vihkimisen vuosijuhlana" (Joh.10:22). Hanukkaa vietetään juutalaisten keskuudessa tänä vuonna 10-18. joulukuuta, sillä se kestää kahdeksan päivää. Kunakin päivänä sytytetään yksi kynttilä lisää hanukkia-kynttilänjalkaan. Joka päivä kynttilät pitää vaihtaa, joten niitä kuluu kaikkiaan 44 kappaletta. Luterilaiset adventtikynttilät heijastanevat jossain määrin tätä käytäntöä. Hanukkajuhlana lapset saavat lahjoja - se on siis heidän joulunsa.

Sivumennen sanoen: minullakin on lahjana saatu hanukkia piilossa kirjahyllyni päällä. En sitä pidä esillä, sillä en edusta vanhan liiton uskoa, vaan uuden liiton. Äidiltä perintönä jäänyt kipsinen laintaulu on sekin niin syvällä tavaroitteni pohjalla, että en halua sitä ikinä kaivaa esiin. En halua Mooseksen tavoin sitä rikkoakaan (2.Moos.32:19), velvoittavathan 10 käskyä meitäkin. Mutta onhan toki hyvä tietää temppelin vihkimisen muistojuhlastakin ja juutalaisten tavoista jotakin. Tässä toteutuu se rohkaiseva periaate, että Kristus valaisee meille vanhan liiton asioita ja päinvastoin - vanhan liiton esikuvat avaavat meille uuden liiton asioita.

Ja hän sanoi heille: "Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa". Matt.13:52.

Suojele unelmaasi

Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän. 1.Moos.37:5.

Ehkä Joosefin ei olisi kannattanut kertoa unestaan veljilleen, vaan pitää näkynsä lähinnä omana tietonaan. Mutta hän oli varmaankin niin innostunut kaikesta, ettei voinut pitää asioita sisällään. Joosef oli kuin simapullo - kaikki kuohui ulos kuin parahin shampanja. Siihen aikaan ei ollut somea, jossa olisi voinut jakaa asioita tuntemattomien ja puolituttujen kanssa. Somessa välitön kateus toisen onnesta ei lähde niin holtittomasti purkautumaan kuin perhepiirissä.

Niin, jokaisen Jumalan antamiin tehtäviin kutsutun ja näyn saaneen on syytä tietää, että vastustajia tulee olemaan paljon. Ihmiset vastustavat - läheiset ensi alkuun - ja myös luonnollisesti paholainen vastustaa. Sitten vastavoimiin liittyvät kilpailevat tahot ja lopulta myös seurakunnan tärkeilevät virkamiestyypit, joiden ohi ei saa mennä kukaan maahan kumartamatta. Oma terveys voi alkaa panna hanttiin. Vaivoja kärsivänä ja joka paikasta kipeänä on vaikea tehdä mitään merkittävää. Lopulta myös mieli voi kääntyä hanketta vastaan - ei tästä taida mitään tulla.

Joosefkin oli aika lannistunut istuessaan vankilassa, vaikka vielä jaksoi yrittää rimpuilla pois kahleistaan. Mekin saatamme omissa vaikeuksissamme rimpuilla ja yrittää vakuuttaa ihmisiä, että meidän näkymme on aito ja hankkeemme kaikin puolin hyödyllinen. Meitä kiusaa jatkuvasti sellainen harhaluulo, että ihmiset ovat meidän tiellämme tai ihmisten suosio on ratkaiseva. Meidän pitäisi nostaa katseemme Herraan ja nähdä, kuinka Kaikkivaltiaalla on langat käsissään. Hänen tapansa toimia vaan käy joskus yli ymmärryksen.

Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Jes.55:9.

Voimme kuitenkin luottaa häneen, joka on sydämeemme istuttanut elävän siemenen. Se siemen elää siellä sisimpämme pimeässä mullassa, tunnemme kuinka se työntää versoa. Olemme kuin raskaana ja vääntelehdimme. Odotamme kivulla näkymme ilmaantumista päivänvaloon. Emme halua antaa meissä versovaa elämää pois, emme jättää sitä abortoijien käsiin. Itse asiassa olemme varmoja siitä, mistä Paavalikin:

Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Uskossa me elämme päivästä päivään, odottaen Jumalan ilmestymistä ja synnyttämisen päivää. Elämme kiittäen ja ylistäen häntä, jonka käsissä on tulevaisuutemme.

Akut vaihtoon

Tilasin puhelimeeni uuden akun. Sain parin kympin hintaan puhelimelleni lisää elinvuosia eikä tarvinnut sijoittaa tarpeettoman hienoon uuteen puhelimeen rahaa, kun kerran käytänkin sitä hyvin vähän.

Mutta miten saisin uskonelämääni uutta virtaa? Jospa hengellisen elämänkin voisi uudistaa vaihtamalla tuoreen akun vanhan tilalle! Toisinaan sitä tapahtuu - hengellistä uudistumista - mutta ihan kaupan hyllyltä sitä ei voi ostaa. Puhelimen käytössä ja hengellisessä elämässä on kuitenkin hauskoja yhtäläisyyksiä.

Esimerkiksi voin ladata puhelimeeni e-kirjan lukijan ja tilata siihen erilaista lukemistoa. Raamatunkin voin tilata puhelimeeni. Jos puhelin kuvaa minua ja sielunelämääni, Raamattu siinä on kuin Jumalan lupaus toteutuneena: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä. Hepr.10:16. Jumalan sana vain tarttuu ihmisen sisimpään paljon hitaammin ja työläämmin kuin jokin epub-tiedosto älypuhelimeen. Sanaa pitää lukea paljon ja jatkuvasti ja tietoisesti pyrkiä sen noudattamiseen. Jumalan armosta saattaa osa siitä jäädä muistiin ja 'mennä jakeluun'.

Entä sitten vaikkapa Pyhän Hengen kaste? Ainakin puhelimesta pitää löytyä sovelluskauppa. Jos osaa sukeltaa etsimään uusia sovelluksia, on kuin karkkikaupassa. Lataamalla uusia sovelluksia saa uusia ominaisuuksia puhelimeensa. Jos lataa niitä taivaallisesta aarrekammiosta, saa käyttöönsä vaikkapa uusia armolahjoja. Niiden kanssa on sama kuin sydämeen kirjoitetun sanan kanssa: ei kaikki tapahdu ihan nappia painamalla. Siinä missä sovelluskauppa tarjoaa painiketta "Lataa", hengellisen elämän lähde laittaa eteemme tehtävän "Rukoile". Jos sovelluskaupassa selviämme pienellä maksulla, taivaskaupassa on nähtävä vaivaa - joudumme töihin. Emme voi maksaa euroilla, vaan tarvitsemme lopulta taivaan valuuttaa - armoa.

Voimme siis yksilöidä oman puhelimemme ja samalla tavalla voimme koota oman hengellisen elämämme palapelin erilaisista asioista, jotka ovat meille tärkeitä. Vähitellen puhelimemme ovat halutussa kunnossa ja hengellinen elämämmekin vastaa meidän persoonallisuuttamme ja kutsumustamme. Mutta aina saattaa ilmaantua uusia asioita, jotka kaipaavat toimenpiteitä. Pitää ladata uusi sovellus. Löydämme hengelliseen elämäämme uuden kiinnostavan asian, joka vaatii uuden oppimista.

Joskus panemme jotakin pois. Puhelimen naama täyttyy kaikenlaisista turhista kuvakkeista, joten poistamme niitä ja teemme tilaa uusille ikoneille. Joku pelaa paljon, minä en ole jaksanut pelata enkä ole niitä ladannut. Kaikenlaista härpäkettä tyrkytetään, uusia palveluita kaupataan - pakko pitää jotakin rajaa. Uskovina joudumme olemaan varsin kriittisiä kaikkia kaupallisia palveluita kohtaan. En tarvitse, ei kiitos, en ehdi...

Kuinka tärkeää onkaan, että meillä on keskeiset työkalut, terveen uskon olennaiset elementit hallussa. Jumalan sana, Hengen voima, armolahjat ja muu varustus. Ja sitä virtaa! Kunnon akku ja siinä sadan prosentin lataus. "Hengen voimaa, sitä tarvitaan, Hengen voimaa, yhä uudestaan! Jumalan kansa, vyöttäydy voimaan, Hengen voimaan Pyhän Karitsan!" (Löysin netistä tiedon, että tämän laulun on sanoittanut ja säveltänyt Eila Sillanpää, ent. Tynjälä.)

Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. Room.8:5.

Uudelleen orjuuteen?

Mutta myöhemmin he muuttivat mielensä, ottivat heidät takaisin ja panivat heidät uudelleen orjantyöhön. Jer.34.11.

Jeremia kertoo tilanteesta, jolloin israelilaiset olivat ottaneet maanmiehensä ja -naisensa takaisin orjikseen, vaikka olivat ensin heidät vapauttaneet. Jeremia moitti heitä: Mutta sitten te muutittekin mielenne, ja niin te tuotatte häpeää minun nimelleni. Jer.34:16. Juutalaisten - Jumalan omaisuuskansan jäsenten - ei kuulunut elää orjina. Se oli paitsi koko kansan häpeä, myös Jumalan häpeä. Olihan Jumalan valtakunnan kansalaisten vapaus uskon kulmakiviä myös vanhassa liitossa.

Uuden liiton aikaan oli hengen vapaus vielä tärkeämpi asia. Jeesus vapautti lain orjuudesta, siihen takaisin vaipuminen oli tyhmistä tyhmintä. Se oli uskon väärin käsittämistä ja suuri erehdys. Paluu lain orjuuteen ja takaisin vanhaan liittoon peruuttaminen - se oli tuhoisaa sekä yksilön että seurakunnan elämän kannalta. Evankeliumin voima katoaisi, Pyhän Hengen johtajuus menettäisi arvonsa. Siksi Paavali moitti ankarasti galatalaisia, joiden hän näki liukuneen takaisin vanhaan uskontoonsa. Siitä olivat merkkinä ympärileikkauksen pitäminen uskon kulmakivenä, samoin juutalaisten juhlapyhien tarkka viettäminen ja sapatin vieton korostaminen - yleensäkin lain kirjaimen ankara noudattaminen ja pakanakristittyjen hyljeksintä.

Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna! Gal.3:1.

Seurakuntaa on ollut tarpeen palauttaa evankeliumin kuuliaisuuteen aika ajoin. Martti Luther teki olan takaa töitä, että saisi aikalaisensa käsittämään, mikä voima evankeliumissa on ja että paluu alkuvoimien orjuuteen - luottamaan hyviin töihin - olisi kaiken hengellisen kasvun ja hengellisen elämän loppu. Laki tarvittiin, jotta ihminen tulisi syntiseksi, mutta minkäänlainen omavanhurskaus ei ollut vastaus syntiongelmaan. Ainoastaan usko Jeesukseen saattoi syntisen pelastaa. Nykyään meillä on vahva luterilainen kirkko, joka on ajautunut toiseen ääripäähän: syntiseksi ei tarvitse enää tulla, joten evankeliumiakaan ei juuri tarvita. On vain loputon vapaus elää miten kukin haluaa. Vapaat suunnat taas ovat paljolti ajautuneet toiseen ääripäähän - lain orjuuteen. Se ei aina ilmene tulikiven katkuisina tuomion julistuksina - ne pidetään piilossa - mutta pinnan alla on kirjoittamattomia sääntöjä, joita tulee noudattaa. Julma farisealaisuus vallitsee ja hyttysiä siivilöidään ahkerasti. Tai luodaan sellaisia uusia sääntöjä, että esimerkiksi Facebookia ei saa käyttää, koska se voi johtaa aviorikokseen! (Toivottavasti tämä tapaus jäi yksittäiseksi, mutta mitä sammakoita joidenkin 'pastorien' suusta pääseekään!)

Niinpä jos haluamme tähän maahan herätyksen, meidän tulee irrottaa ihmiset uskonnon kahleista ja lopettaa ihmisten piiskaaminen lain vaatimuksilla, kielloilla ja käskyillä. Meidän tulee johdattaa liiallisessa vapaudessa elävät Jumalan sanan kuuliaisuuteen ja lain alla elävät ilosanoman äärelle. Meidän tulee julistaa ihmisille evankeliumia Kristuksesta ja päästää syylliset vapaiksi Jeesuksen nimessä!

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. Gal.5:1.

Kollektiivinen mielenterveys

Aina ongelmien ilmaantuessa on uskovien keskuudessa tapana sanoa, että sielunvihollinen on ongelmien takana. "Se on vihollisen hyökkäys", sanotaan niin helposti. Monta kertaa kuitenkin on menossa mielenterveysongelma, jonka joku henkisesti tai tunne-elämältään epävakaa seurakuntalainen on tartuttanut muihin. Tartunnan alkulähde voi olla kateus ja harmi jostakin asiasta, jota sitten paisutellaan ja joka saa suhteettomat mittasuhteet. Alkaa salailu ja kyräily ja juonittelu. Kun tätä jännitettä sitten kertyy liikaa, se purkautuu jonakin kielteisenä toimintana, pahan puhumisena ja parjauksena. Kuten tiedämme, vihapuheet muuttuvat jossain vaiheessa vihateoiksi, ensin pieniksi mutta aikaa myöten pahoiksi riidoiksi.

Seurakunnan yhteinen mielenterveys järkkyy, kun jotakin ristiriitaa puidaan ja siihen otetaan jyrkästi kantaa. Joskus syy voi olla mitätön. Joku mieleltään ja uskoltaan terve jäsen on voinut tehdä viattomuuttaan jotakin, joka tulkitaan väärin. Juuri tässä se yhteinen mielenterveys alkaa murentua. Sielunvihollinen saa hykerrellä käsiään, vaikka ei varsinaisesti ole provosoinut mitään.

Olen nähnyt monia tapauksia ja todistanut myös sitä, kuinka seurakunnan pastori on ollut riidan alullepanija. Jostain syystä varsinkin vapaiden suuntien johtoon näyttää hakeutuvan kovin herkkähipiäisiä tyyppejä, joiden ego ei siedä ollenkaan mitään tunne-elämäänsä tai sosiaalista arvokkuuttaan häiritseviä tekijöitä. Pienikin veneen keinuttaminen - vaikka se tapahtuisi luonnollisen syyn kuten tuulen takia - johtaa heti pelkoreaktioon ja paniikkiin veneen kaatumisesta. Syylliset ovat jostain syystä heti selvillä ja saavat kuulla kunniansa. Seurakunnan valtaa hysteria: "Se paha ihminen meni ja veti paatista tapin irti! Voitteko kuvitella?"

On siis tärkeää, että seurakunnassa vallitsee sopu ja sama mieli, sellainen vakaa ja rauhallinen mieliala ja luottamus ihmisten kesken. On tärkeää, että yhteisössä on paimensieluja, jotka rauhoittelevat paniikkiin joutuneita ja palauttavat hysteriaa lietsovia järkeviin ajatuksiin. On hyödyllistä, jos syytetyt saavat puolustautua ja kiistää aiheettomat epäluulot. Avoin keskustelu yleensä parantaa ilmapiiriä. Ongelmissa on riidan siemen, mutta oikein käsiteltynä niissä on myös kasvun mahdollisuus ja tie parempaan yhteisymmärrykseen. Paavali puhui sopuisuuden tärkeydestä filippiläisille:

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Fil.2:1-2.

Siinäpä kollektiivisen mielenterveyden tunnusmerkistöä. Jos ei niitä seurakunnasta löydy, mistä sitten?

Oikeat ja väärät profeetat

Kuten olen todennut - vastoin valtavirtaa - että uuden liiton seurakunnassa on edelleenkin profeettoja ja apostoleita, niin voimme tehdä vertailua heidän osaltaan  - ja etenkin nyt profeettojen osalta - vanhan ja uuden liiton välillä. Jotkut protestantit - kuten helluntailaiset - luulevat yleisesti, että profeetat ovat niitä, joilla on profetian armolahja. Kyllä profeetoilla on aina profetoimisen lahja, mutta kaikki, joilla on profetoimisen armolahja, eivät ole profeettoja, jos sitä ajatellaan hengen virkana (vrt.Ef.4:11). Profeetta on siis sananjulistaja, jolla on erityinen profeetallinen voitelu ts. hän tuo esiin profeetallista sanaa milloin tahansa - kesken ruokailun, kesken kadulla juttelun, kesken saarnaamisen. Hän voi tehdä sen niin, että kaikki eivät edes huomaa hänen puhuvan profeetallisia. Ei aina hän itsekään.

Uuden liiton profeetta rakentaa ihmisten hengellistä elämää. Jos hänen sanomansa koskee ulkonaista elämää ja historian käänteitä, hän liikkuu riskialueella. Profetiat Israelin valtiosta ja lopun ajan ilmiöistä ovat riskialuetta, jolla liikuttaessa on helppo erehtyä. Kaikenlaiset poliittiset visiot on syytä unohtaa. Jumalan henki ei ainakaan minulle niistä puhu. Jos profetiat koskevat uskovien hengellistä elämää tai kutsumusta, ollaan paljon turvallisemmalla alueella.

Jos syvennymme vanhan liiton profeettojen tyypilliseen sanomaan, kuten Jeremian profetioihin, ne sisältävät paljon parannussaarnaa, epäkohtien esiin nostamista, tuomioiden julistamista - tulta ja tappuraa. Ne voivat sopia varsin hyvin tämän päivän tilanteisiinkin, mutta olisi syytä pitää mielessä, että edustamme uutta liittoa, emme vanhaa liittoa. Silloin emme suoraan kopioi Jeremialta hänen tulikivenkatkuisia purkauksiaan. Ei sen vuoksi, että ne olisivat jotenkin vääriä analyysejä tämän päivän ihmisistä, vaan siksi, että meillä on eri sanoma. Jeremiallakin oli kyllä armon sanoma tuotavanaan aina välillä, mutta meille evankeliumin ydinsanoman esillä pitäminen on suoranainen velvollisuus.

Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus. Room.8:3-4.

Jos vanhan liiton aikaan profeetan velvollisuus oli varoittaa Jumalan tuomioista, uuden liiton profeetan velvollisuus on muistuttaa evankeliumista - synnin esiin nostamisen lisäksi on julistettava armon sana, tuotava esiin Kristuksen tarjoama vaihtoehto: sovitus ja anteeksianto, uusi elämä puhtaalta pöydältä, ylösnousemuksen lupaus sille, joka uskoo. Onhan evankeliumin sisältö rikas ja moninainen, mutta jos perusasiat unohtuvat ja perusasenne on vanhasta liitosta kopioitu, ei se ilosanoman rikkaus pääse esiin. Valitettavasti tätä uuden ja vanhan sekoittamista näkee paljon. Jos evankeliumin jyvien seassa on vähänkään lainalaisuuden akanoita, päädytään helposti lainalaiseen uskoon ja uhkailemaan ihmisiä ankarilla tuomioilla. Silloin uuden elämän voima katoaa. Paavali tuo esiin, minkälaista evankeliumin saarnaaminen parhaimmillaan on, kun hän kirjoittaa Tessalonikan uskoville:

Mehän tiedämme, te Jumalalle rakkaat veljet [ja sisaret], että hän on teidät valinnut, sillä evankeliumi ei tullut teidän luoksenne vain sanoina vaan myös Pyhän Hengen voimana, kun me täynnä varmuutta sitä julistimme. 1.Tess.1:4-5.